perjantaina, huhtikuuta 29, 2005

Harjoitelkaa!


Päivä alkaa olla töitten osalta valmis. Aamupäivä meni Hirvimäen näyttelyn kuvauksissa taidemuseolla ja iltapäivä kuvien säätämisessä työhuoneella. Sain kuvat myös lähetettyä Taide-lehteen kuten myös omat tekeleeni tulevaa artikkelia varten. Kesken kuvauksia tietenkin ryntäsi ryhmä museolle ja siinähän sitten oli tauon paikka. Jatkaessani en tietenkään tarkistanut menneillään olevan kohteen kohdalla tarkennusta ja epäteräviähän ne oli. Seinän kokoista installaatiota olin valaissut oikein ajan kanssa ja niinhän siinä sitten kävi. Onneksi oli yksi ruutu kuvattu vallitsevissa valoissa oikein tarkennuksen kera, josta sitten vääntelin Photarissa ihan käypäsen tekeleen.Olisihan se valaistu ollut parempi, mutta menköön tällä kertaa, kun kiire oli saada painoon.

Sen verran kerkesin aamusella Hesarin Nyttiä vilkaista mitä asiantuntija vappusimasta lausahti.. Kysymykseen, onko shamppanja hintansa väärti, vastasi tuo viiniasiantuntija että ehdottomasti on, mutta se vaatii ensin jonkun verran tutustumista ja harjoittelua. Olen minä harjoitellut tuota juomisen taitoa joskus liiankin kanssa ja tutustunut myös erilaisiin kuohujuomiin. Shampanjan kanssa harjoittelu on tosin jäänyt sattuneesta syystä vähemmälle. Taidan nyt vieläkin jättää tuon jalon kuplajuoman paremman väen puuhasteluksi ja keskityn harrastuksissani enemmän sekti- eli Cavalinjalle. Punaista nenää en aio vappuna hankkia.

Siis hyvää vappua kaikille.

tiistaina, huhtikuuta 26, 2005

Kevätpuuhastelua


Niin tuli kesäinen ilma, että emäntä kesken kaun&rohkea-merkkisen soapoperan patisteli laittamaan talvikenkiä kesäkuntoon. Pölyt putsattiin ja lankkia leviteltiin. Sanomalehteä sisälle ja säilöön. Sen verran valokuvaaja tuli esiin, että piti heti tehdä jonkinlainen testi. Siis säilyvyys-sellainen. Laitoin toiseen kenkään Hesaria ja toiseen Keskisuomalaista. Ja sitten vaan odotellaan kädet ristissä seuraavia lumia ja katsotaan, kumpi paremmin säilyi. Niin se on yksinkertaista tuo testaaminen.Pohjallisten kunto tietenkin tarkastettiin ja kuten tuosta kuvasta huomaatte, niin ei niistä varmaankaan ole ensi talveksi. Poistin ne ennen sanomalehdittämistä.

Potsdam-näyttelyn esillepano on ratkennut. Ajatus pukahti sitten vihdoin eilen unta odotellessani. Ja tänään Tiimariin, siellä se ratkaisu on.

Lafkan johtaja kävi kuvauttamassa mosaiikkejaan, portfoliota väsäilen vielä Japaniin ja sitten näyttelyn kimppuun tositoimin. Mukava aloittaa sekin homma, kun kaikki näyttää nyt selvältä.
Tai paremminkin mukava jatkaa töitä, sillä onhan sitä jo tehty kaksi viikkoa ulkomaan kamaralla. Heitti muuten totaalisen kuperkeikan verrattuna siihen, mitä lähtiessä oli mielessä.

sunnuntaina, huhtikuuta 24, 2005

Elokuvan jälkeen


...

Elokuvan jälkeen


En ole koskaan pystynyt hallitsemaan kokonaisuuksia. Onko se edes tarpeellista? Tästä kävimme ison väittelyn Arno Rafael Minkkisen kanssa jokunen vuosi sitten Lahden liepeillä saunan ja moninaisten viskilasillisten siivittäminä. Musta Taiteeen julkaisema kirjani oli silloin melko tuore ja selailimme sitä illan mittaan muitten pulinoitten ohessa. Mies, joka on tehnyt uransa kuvaamalla itseään mitä kummallisissa asennoissa ei voinut sulattaa sitä moninaisuutta, mikä tuotannossani omasta mielestäni on rikkautta. Hän piti sitä vain vajavaisena etsimisenä. Löydä se oma juttusi ja tee sitä vähintäin kymmenen vuotta. Ja sitten vielä seuraavat kymmenet, hän valisti.

Minä olen ailahtelevainen. Kun olen tehnyt yhden asian mielestäni valmiiksi, on aika etsiä uutta. Koskaan en tiedä, mihin se johtaa, useimmiten pettymyksiin. Monesti kuitenkin palaan vanhaan ja löydän sieltä taas uutta. Ja kierre on valmis. Tämä on tapani työskennellä, ja se sopii minulle.

Kriitikoille tämä tuntuu olevan selvää pässinlihaa. Hierarkiassa korkealle päässyt ei koskaan toista itseään vaan hän varioi. Samoin hän kykenee pystyvänsä aina uudistumaan, kun siellä alemmalla tasolla oleva ei ole vielä löytänyt itseään.

Nämä ajatukset tulivat tässä yön tunteina mieleeni katsottuani pienestä ruputeeveestä ohjaajan version loistavasta Ilmestyskirja- Nyt elokuvasta. Kannatti katsoa. Enkä edes nukahtanut kesken esitystä. Se osoittaa jo jotakin.

Haaveeni elokuvaohjaajan urasta hiipuivat siihen ensimmäiseen yritykseen päästä alaa opiskelemaan. Parin pisteen päähän jäin, mitä se sitten meinasikaan. Ei minusta siihen olisi ollut.
Liian suuria kokonaisuuksia.

lauantaina, huhtikuuta 23, 2005

Töpseli irti!


Hyvää päivää.

Eilen töihin tullessani olin aistivinani outoa hajua, jonka sitten kuvittelin tulleen labbiksestamme, olihan R. Siellä äheltänyt läpi yön. Vaan iltapäivällä jo R:kin siitä kyselemään ja alkoi asiaa oikein suurennuslasilla tutkiskella. Selvisihän se sitten. Outo punertava lammikko oli ilmaantunut pakastimen alle ja kun aukaisi oven, niin pyörryttävä lemahdus täytti huoneen. Olivat työhuonekumppanukset matkani aikana siirtäneet filminkuivauskaapin paikkaa ja samalla irroittaneet pakastimen töpselin seinästä. Siinä sulivat Kapasen poropaistit ja -fileet ja pikkuisen lammastakin. Mitä nyt muutama kilo, hiukka vajaa kymmenen. Jää nyt kesäiltoihin varattu ruokanautinto ikään kuin vähemmälle. Eniten harmittaa saksalaisen valokuvaajaystäväni puolesta, joka odottaa kumppaninsa kanssa innolla ensimmäistä poroateriaansa. Vaan minkäs mahdat, vahinkohan tuo. Täytynee ruveta säästämään, jos vaikka pikkuisen paikallisesta herkkukaupasta. Ainakin, että vieraat saisivat.

Vaan millä saisi mädänneen lihan lemun pakastimesta? Kertokaa, jos tiedätte.

torstaina, huhtikuuta 21, 2005

Lunta tupaan Vantaalla


Kylmä täällä Pohjan perukoilla. Onneksi en ole vielä ehtinyt kesärenkaita vaihtaa. Aamulla satoi lunta. Ei sentään tupaan, kuten Vantaalla. Poistivat taideostomäärärahat vuoteen 2008. Ja mikä kummallisinta, niin peruivat myös jo sovitut taidehankinnat tälle vuodelle. Siinä kun taiteilijaparka on jo ehtinyt otta velanpoikasta saadakseen jotain kauan tarvitsemaansa, vaikka niitä materiaaleja siihen tilattuun työhön, niin mistäs nyt sen huumorin revit. Heh, heh, ei ostetakaan, etsi vaan fyrkkasi muualta.

Että sitä vaan meinaan, ettei tuo ruoho taida sittenkään sen vihreämpää olla, katseli sitä aidan miltä puolelta tahansa. Ja hyvinhän nuo asiat täällä rakkaassa Jyväskylässäkin näyttävät olevan. Ei ole kuin pari hassua valittajaa, jotka närkästyttävät kunnon kansalaisia, jotka sentään syövät lautasensa kiltisti loppuun ja valittamatta, vaikka maku olisikin jäänyt jonnekin ravintolan keittiön mikroaaltouuniin.Eihän niillä neekeriparoilla siellä ole edes mikroaaltouunia, siis kädet kiltisti ristiin ja kiitos.

Työt on aloitettu. Creativan kotimaiset kuvat on nyt valmiina poltettavaksi. Täsmennän: kuvatut työt on säädelty väreiltään ja kontrasteiltaan kohdalleen ja valmiita siirrettäviksi rompulle taittajalle ja sieltä painoon. Pitäisi aloittaa Japanin maailmannäyttelyyn menevän portfolion teko. Keski-Suomen museossa kävin katsastamassa näyttelytilan Potsdamin töitä varten. Seinään ei voi naulata naulan naulaa. Irtoseinät on hirveitä. 800 euroa on luvattu vedosten kustannuksiin. Sillä tekee näyttelyvedokset, mutta ei saa paspoja eikä kehyksiä. Omia rahojani en tuohon nyt voi laittaa, on tulossa oma näyttely syyskuussa. Nyt punnitaan mielikuvituksen ja luovuuden taso. Löytyykö ratkaisu? Totta kai löytyy, mutta millainen. Neukkuestetiikka ja heidän luova tapansa ripustaa purisi tilassa hyvin. Saattaisi mennä läpikin joillekin suomalaisille. On kuitenkin huomioitava, että avajaisiin tulee vieraita kuvauskohteena olevasta kaupungista, mm. kaupungin johtoa ja sponsorifirman (maksoi hotellin) edustajia. Ovat entisestä DDR:stä ja voisivat loukkaantua. Ei ole tarkoitus ivata.

Taiteilijaseuran juhlavuosinäyttely pitäisi mennä katsastamaan, japanilaista nykytaidetta on Keski-Suomen museossa ja Hirvimäen näyttely taidemuseon Holvissa. Tarjontaa on ja hyvä niin. Sitten loppuukin tarjonta ainakin Holvista. Vielä Grafica Creativa ja paikka kiinni.

tiistaina, huhtikuuta 19, 2005

Kotona ollaan.


Kotona ollaan. Tuossa nyt se kuva niistä olympiasoutajista. Kovin olivat nopeaa sakkia.

perjantaina, huhtikuuta 15, 2005

Huh huh

Pressipuhe pidettiin ja kaupunginjohtaja käteltiin. Siis se Oberüberjne... Mukavahan oli mies. Virallinen illallinenkin on nautittu ja huomenna luontoa kävelemään. Kyseli paikallinen viskaali varmaan viitisen kertaa haluanko todella lähteä sinne ja aina vain vastailin että kyllä :). Pakkohan sen oli luovuttaa ja huomenna tulee kymmeneltä hakemaan. Ihan oikein sille. Ei sen puoleen, kiva ihminen on.

On sitten taiteilijaseuran 60-vuotisjuhlanäyttelyn avajaiset Jyväskylässä. Mitenhän kulttuuritoimi meitä muistaa?

Hotellin aula on kuin joulupukin jäljiltä. Käärepakettia ja hiluvilukrääsää paikka täynnänsä. Humppajaumppaproustporukka vaeltelee tuopposet käsissään. Kivat heille ja nukkumaan.

torstaina, huhtikuuta 14, 2005

Kapa kohtaa Capan

Tuli sitten käytyä Berliinissä. En pidä isoista kaupungeista. Robert Capan valtava retrospektiivi, täynnä aikalaisvedoksia (vintage prints). Puuduttava, mutta antoisa kokemus. Monessa oli mies mukana ennen miinaan astumistaan. Jäi moni hyvä kuva ottamatta. Kiva oli kuitenkin nähdä "oikeankokoisia" valokuvia, nythän alle metrin vedoksia kanttiinsa pidetään postimerkkeinä.

Ulkomaanpäivät alkavat olla vähissä. Tänään kun jaksaisi kirjallisuuspippaloihin ja huomenna aamulla Oberüberbörgerburgermeisterin tapaamiseen, niin virallinen osuus on suoritettu kunnialla loppuun. Lauantaina on vuorossa patikkaretki luonnonsuojelualueelle lintuparatiisiin. Palatsit taidan jättää väliin, vaikka pääsisinkin ilmaiseksi sisään. Liikaa ihmisiä, huono ilma ja kuumakin varmaan.

Kuvaustahti on hiljentynyt, eilen en painanut nappia kertaakaan. Jospa tänään vielä kuitenkin.

Terveisiä kaikille teille ja varsinkin Elli-tädille ja päätöksissään rohkealle kulttuurilautakunnalle (yhtä jäsentä lukuunottamatta). Menkää kevätretkelle tietokoneromuvarastoon, kompuroikaa piuhojen seassa ja miettikää kukin itseksenne onko taiteilijaseuralla, valokuvakeskuksella, grafiikanpajalla, Galleria Harmonialla, Galleria Beckerillä, taidelainaamolla ja kuvataiteilijoiden työtiloilla mitään tekemistä kulttuurin kanssa. Ja jos on, niin miettikää vielä ankarammin, onko näillä edellisillä mitään tekemistä Tanssisali Lutakon rakennuksen kanssa. Ja jos on, niin ylittäkää itsenne ja miettikää onko kulttuurilautakunnalla ja kulttuuritoimen keskuksella mitään tekemistä koko tämän sopan kanssa.

Hyvää päivänjatkoa kaikille. Tasapuolisesti

tiistaina, huhtikuuta 12, 2005

Ei pitänyt esitelmää, ei...

Nyt kävi sitten niin, että laittoivat tänne hotellin aulaan nettipisteen, jotenka pikku viesti sitten on paikallaan. Kuvia ei voi tietenkään lähettää, on vain ruutu ja näppäimet. On kuitenkin niitä otoksia tullut varastoon ja kannettavan merkitys on korostunut yksin pienessä hotellihuoneessa illat istuskeltua. Esityön kun on saanut tehtyä jo paikan päällä, niin on sitten kotona helpompaa.

Kolme kuvaa päivässä oli tavoite, ja se on jo reippaasti ylitetty. Siis jotenkin siedettäviä kuvia, joita siis kehtaan ulkopuolisilekin esitellä. Siitä olen iloinen ja itseäni kiittelen.

Aamuisin olen yhdeksän maissa lähtenyt liikenteeseen ja palaillut siinä neljän viiden maissa jalat tönkkönä ja laukku kuvista painaen. Puolet lentää kursailematta roskikseen, jokunen jatkokäsittelyyn. Kuvaajana olen hyvin säästeliäs, liekö perua palkkikamera-ajalta. Yhden rungon kanssa on joskus ongelmia, kun tilanne vaatisi toisenlaista optiikkaa. Se pokkari siinä taskun pohjalla olisi ollut monesti paikallaan, toinen runko roikkumassa on jo liikaa niskalle ja ympäristölle.

Nyt katkaistaan tämä kuin kananlento, sillä ovat tuolla takavasemmalla immeiset sen näköisiä, että mitä tuo ukon turjake tuossa koko illan sillä ainoalla sormellansa näpyttelee. Pitäisi antaa vuoro muillekin.

Huomenna Jyväskylään taiteilijavaihtoprojektiin tulevan keraamikon kanssa Berliiniin ja toivottavasti saan hankittua sieltä sen kauan kaipaamani portfoliokansion. Sellaisen kunnollisen ja professionaalin.

Ystävyyskaupunki-iltamatkin tuli pidettyä. Ei tullut überburgermeisteria vaikka lupasi, vaan ei pitänyt Kapasen poikakaan esitelmää. Että tasoissa ollaan, paitsi, että ei Kapanen sitä esitelmää luvannutkaan pitää.

perjantaina, huhtikuuta 08, 2005

Pientä vastamäkeä aina välillä

Oli pakko vielä ottaa tämä kallis yhteys, vaan turhaahan tuntui olevan. Piti hoitaa yksi työasia koskien tätä Potsdam-projektia, mutta ei suostu tämä yhteys enää sähköpostia lähettämään. Että sillä tavalla toimii nämä asiat Saksanmaalla kongressihotellissa.

Muutenkin tuntuu olevan vastoinkäymisten aika. Jyväskylästä kuuluu taas kummia, tai oikeastaan juuri sitä mitä odotinkin ja eniten pelkäsin. Taisi siis mennä Lutakkohommelit niin sanotusti persiilleen. Ei tule muuttoa taiteilijaseuralle, ei valokuvakeskukselle eikä grafiikan pajalle. Kultturitoimenjohtajaksikin nimitelty Elli-täti on tapansa mukaan ollut hiirenhiljaa. Kyllä muualla olisi tuollaisessa virassa oleva viskaali jo nostanut sellaisen älämölön asian puolesta että herkemmiltä olisi korvat soineet viikkotolkulla. Vaan eihän meillä Jyväskylässä. Ja vielä kulttuuripääkaupungiksi. Hyi hitto.

Ei sitten tullut siipalle näyttökorvausapurahaa tänäkään vuonna. Olisi jo aika ollut. Kohta loppuu taiteilijat maasta, ennen kuin vuoro koittaa. Näyttöä kyllä olisi. Eikä saanut Kapasen poika residenssikuukautta Slovakian maahan, vaikka sitä jo alustavasti vähän lupailtiin. Keski-Suomen museon näyttelytilakin oli iskostunut päähäni aivan väärällä tavalla. Menee tämä Potsdam-hommeli nyt täysin uusiksi, kun tilana onkin vanha luentosali eikä mikään näyttelysali. Ihan on kuin entisessä Neuvostoliitossa. Ja mitään rimpulasermejä en kyllä rupea virittelemään. Vaan omapa on vikani kun itsestäni liikoja odottelin. Otetaan haaste vastaan ja näytetään niille!

Eilen kävimme kuvaamassa vanhaa tubisairaalaa, sittemmin neukkujen miehittämää ja hallitsemaa sotilassairaalaa, joka on raunioitunut entisestäänkin Saksan yhdistyttyä ja neukkujen lähdettyä. Pelottava paikka, onneksi oli päivä. Samaten kolusimme tyhjillään olevan tehtaan ja teurastamon. En sitten kuitenkaan kovin paljoa kuvannut, jotenkin tuntui turhalta rappioromantiikalta. Muuten olen päässyt kuvaamisen alkuun, ihmiset vain ovat kuvista poissa. Jäljet näkyvät.

Ilma on kuulemma tyypillinen huhtikuun sää, kuin kesä Suomessa. Aamulla oli hieno aurinko, nyt sataa ja tuulee koleasti. Eipä tule hiki kävellessä eikä siittiöt leijaile ilmassa. Silmiä jo kutittaa ja punottaa. Onneksi otin tippoja mukaan. Kirsikka kukkii.

Palaan Suomeen 18.4. Sitä ennen en tekstiä lisäile.
Älkää kastelko jalkojanne.

keskiviikkona, huhtikuuta 06, 2005

Kellelleen meni

Johan minä eilen katselin, että ei tästä soutamisesta hyvää seuraa. Niin ovat veneet kaposia ja kiikkerän tuntusia ettei niihin kyllä Suomen poika menisi. Ja niinhän siinä kävi, että humpsahti yksi tyttö kellellensä ja peräprutkulla piti käydä pelastamassa. Venekin hinattiin myöhemmin ja siinä siten vesiä tyhjennettiin miesvoimin, kun raskastahan se on pirulauta veden kantaminen veneellä.

Käveltyä on tullut kuutisen tuntia ja samalla kameraa ulkoilutettua. Nettiaikaa on vielä tunnin verran, joten nämä kuulumiset ehtii vielä kyytiin. Aamulla taas yrittelin kuvaa laittaa, mutta uskottava on ettei se nyt täältä onnistu. Sääli.

Giganen kortti tuli täytettyä, ja vähän toistakin, joten kai sieltä jotain löytyy näyttelyynkin. Tätä tahtia kun jatkan, niin ei ole mitään hätää. Napsin niitä turhia otoksia jo kuvausvaiheessa pois, joten mahdollista kuva-ainesta pitäisi olla jo saatavilla.

Keskustan vilinässä tuli pyörähdettyä, vaan samanlaistahan se on kaikkialla kauppakujilla ja kävelykaduilla. Otanpahan hieman toisenlaisen näkökulman kaupunkiin, ehkä ei matkailuesitteeseen välttämättä soveltuvan.
Vaan kukapa sen tietää, mikä ihmisiä kiinnostaa. Tulee vaan mieleen Tuija Lindströmiltä kulttuuripääkaupunkivuonna tilaama Helsinkiesite, joka päätyi roskakoriin. Tilallehan tulikin sitten mainostoimiston tekemä tusinatuote, joka hukkui samaan kasaan miljoonien kaltaistensa kanssa. Siitä vaan Jyväskylä ottamaan oppia.

Nyt lopetan nämä turinat tähän ja katsotaan sitten ensi viikolla, josko taas jotain tähän laittaisin. Vielä kerran anteeksi, etten laita kuvia mukaan. Halua kyllä olisi.

tiistaina, huhtikuuta 05, 2005

Terveisiä Potsdamista

Terveisiä Saksanmaalta. Toinen päivä alkaa olla jo putkessa. Eilen aikaisen herätyksen ja matkajännityksen jälkeen päiväunet maittoivat. Pieni orientoitumiskävely lähiympäristöön ja illalla virallinen pasta-ateria italialaisravintolassa kaupungin edustajien kanssa. Kyllä sitten uni taas maittoi. Muut tietenkin söivät sivistyneesti lyhyttä lajia ja kohtalokseni koitui tuo pitkääkin pitempi nauhavehnä jota siinä suuhuni imeskelin enemmän tai vähemmän onnistuneesti.

Hotellini on syrjäkaupungilla, joten matkaa keskustaan kävellen on ihan tarpeeksi. Valokuvaajakamuni kanssa on mennyt hyvin ja tänään kiertelimme paikkoja lähinnä autolla ajellen.
Siinä kun kaksi kielipuolta keskustelee, niin kovinkaan henkeviä ei toiselle sanota. Hyvin on kuitenkin sanoma löytänyt perille ja ollaan tultu ymmärretyksikin.

Alkuun kummastelin tätä kielipuolisuutta, kun on aina tottunut tuohon englanninkieleen. Esimerkiksi tänään kävimme erään paikallisen fotarin luona ja saksankieltä siinä oli solkattava. Ukko (siis sen fotarin aviosiippa) oli lääkäri ja tohtorismiehiä, mutta ei puhunut sanaakaan tuota Amerikan kieltä. Vitsihän piilee siinä, että olemme entisen DDR:n mailla ja tunnetusti ei silloin tuo englanninkieli ollut kurssissa. Onneksi tuli tuota Germaanien kieltä koulussa opeteltua, että jotenkin meikäpoikakin pärjäilee. Kämppä oli kyllä korea ja kerroksia hulppeat kolme. Menkääpä Helsinkiin Eiraan kävelemään, niin tiedätte, mistä on kysymys.

Tästä hotellistani on muuten kivenheitto rantaan ja siellä tuli ilta otettua vastaan veneitä ja kanootteja katsellessa. Sellaisia kilpajuttuja. Moottoripaatissa ukko karjuu megafooniin, soutajat ja melojat yrittävät pinkoa pakoon minkä ehtivät. Nimittävät sitä karjujaa kai valmentajaksi. Ne pakoilevat kauhojat ovat taas olympiatason kipailijoita, näin minua valistettiin. Solakoita ovat poikaset ja sutjakoita punaposkityttäret veden päältä palattuaan. Kivahan noita nuoria parhaimmasta päästä on katsella. Kuvankin yritin heistä ottaa, mutta kun olivat niin vikkeliä liikkeissään, niin ei tarttunut muistikortille kuin kengät.

Saas nyt nähdä milloin seuraavan kerran kirjoittelen. Pyytävät tästä nettiajasta vitosen päivältä, joten joka päivä en viitsi moiseen hullutukseen ryhtyä. Ja se päivä on sitten lyhyin aika, mistä laskuttavat.

Vettä on sadellut ja kaljaa on tullut maisteltua hyvin kohtuulisesti. Tänään olen juonut kaksi. Huomenna on sitten testattava VIP-Sonderfahrausweisia, jolla pitäisi voida matkustaa ilmaiseksi. Ei kelpaa muuten jollakin linjalla, josta taasen en saanut selvää hölkäsen pölystäkään. Ilmeisesti huomenna työnnyn juuri sille linjalle ja lipuntarkastaja astuu samalla ovenavauksella työtänsä tekemään.

Vieläkään en oikein tiedä, mitä kuvaisin. Väriteema on unohdettava. Ellen sitten kuvaa värittömyyttä.

P.S
Langaton yhteys pätkii ja langallinen ei suostu toimimaan. Saas nähdä saanko kuvaa mukaan ollenkaan ja jää A-K:llekin sähköposti lähettämättä. Terveisiä kuitenkin ja kaikkea hyvää.

lauantaina, huhtikuuta 02, 2005

Savua ilmassa


Vielä jouduin työhuoneella käväisemään töitten merkeissä. Ei tunnu työt tekemällä loppuvan.

Uutisten mukaan koko maailma jännittää/suree paavin nykytilaa. On voideltu ja lähdön aika edessä.
Kaksi kolmasosa katolilaisista on nykyisin kuulemma Afrikan mantereelta, hyvin on käännytys hoidettu. Yksi uusista paaviehdokkaista onkin sieltä kotoisin, näemmä samaa vanhoillista ajattelutapaa edustava kuin edeltäjänsä. Toivottavasti ei valinta osu siihen suuntaan. Vaikka tällä nykyisellä on ansioitakin ollut, niin en jaksa paljoa surra tai kunnioittaa miestä, joka kieltää kondomin käytön ja ehkäisyn, ja on näin osaltaan vastuussa lukemattomien AIDSiin sairastuneiden (myös lapsien) kohtalosta. Diktatuuri kukoistaa myös tässä muodossa.

perjantaina, huhtikuuta 01, 2005

Eipäs kirjoitella koiralle!


Antaa olla viimeinen kerta kun koiralle mennään kirjoittelemaan. Luki perkules jotenkin tuon eilisen kommentin ja heittäytyi aamulenkillä hankalaksi. Päästin sen pusikkoon pellon pientareelle ja sinne jäi. Ei tullut vaikka miten houkuttelin. Viittä metriä lähemmäs en päässyt, kun jo pinkaisi pakosalle. Siinä piti peliä tunnin verran, kunnes kyllästyi ja kiltisti vierellä kävellä köpytteli ihan kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan. Melkein meinasin jättää possunkorvanpuolikkaan antamatta.

Muuten alkaa viikko olla putkessa ja hommat tuli kuin tulikin hoidettua. Työt sain vietyä vuosinäyttelyyn, Fredankulman kuvat lähti Projektiuutisiin, grafiikat tuli kuvattua ja melkein tehtyä valmiiksi, ei muuta kuin tavarat kasaan ja baanalle. Katsotaan sitten, mitä Saksa tuo tullessaan.