lauantaina, marraskuuta 24, 2007

Tuhannen pillun päreet



Aamu valkeni kauniina. Nukuin pitkään ja taivaskin oli sees. Kauppaan piti lähteä hieman ennen puoltapäivää. Siinä auto oli laitettu naruun sopivasti ja rapsuttamaan. Kunnon kuura ikkunoissa. Takaikkunaa aloittelin ja huomasin kumman rupulan kulmassa, liekö paksu jää vai mikä.

Ja paskat! Tuhannen pillun päreeksi oli koko takalasi muuttunut. Siinä sitten äimistelin kerran jos toisenkin. Ei siinä mitään iskumonttua näkynyt, reunoilta musertunut ja muualta täynnä röpyä. Outoa.

Maanantaina vakuutusyhtiöön ja kai maahantuojalle soitto? Pitäisi kai tuo takalasi säilyä ehjänä kuusi vuotta vanhassa autossa, vaikka ranskalainen onkin. Meneekä tuotevastuun piikkiin?

Kiva ylläri, varsinkin kun rahallisesti kuljetaan miinuksen puolella ja rankasti.

Niin ja tuosta ilmaisusta. Mitä ovatkaan ne pillun päreet? Niitä lärpäkkeitä ovat, mitä saunassa laitetaan pyllyn alle lauteilla. Sellainen vanhan kansan ilmaus, ei sen hävyttömämpää.

sunnuntaina, marraskuuta 18, 2007

Nyt se tuli




Tuli kuitenkin, se kylmyys. Aamun toimet lisääntyivät: alkoi rapsutus. Koiran lisäksi tuulilasin.

Lampaan karetta tänään. On se kerran viikossa saatava ruokaakin. Joko minä olen surkea kokki, tai sitten ei yksinkertaisesti marketit myy kuin toisarvoista lihaa. Hyvää se oli ja sisältä sopivan kypsää. Vaan sitkeää. Vuorokauden marinoin, ei olisi sekään pitänyt olla ongelmana. Onkohan niin, että marketista ei kannata kunnon lihaa ostaa?
Vaan mistä sitten, muualta ei lihaa enää löydy. Taitavat parhaat palat mennä ravintoloihin. Sama lämpö sielläin on uunissa ja pannulla.

Lautatavara, tai muu vastaava. Avovarastossa sateella ja paisteella. Mutkaista, kuin
Alppien tiet. Kertoili joku, että ne parhaat menevät vientiin. Pitäisivät edes tavaransa kuivana.

Siinä päivän valitukset.

Ilmaisjakelulehtikin, Suur-Jyväskylän lehti, tuli selattua. Meikäläisestä siellä sivu. En muuten tykännyt yhtään olla kameran edessä. Mielummin siellä takana.

lauantaina, marraskuuta 10, 2007

Hanhetonna


Juhlaviikonloppu. Vaan missä oli hanhi? Tai edes täytetty kana. Meillä joskus lapsuudessa vietettiin nimipäiviä, jos ei mitenkään isosti, niin ainakin muistettiin. Nykypäivänä kun maailman asiat pursuilee tuutin täydeltä, niin moiset pikkuasiat jäävät
unholaan. Ei tullut ei onnittelua, ei puhelinsoitto(j)a.

Vaan ensilumi tuli. Monettako kertaa? Tänä vuonnakin toistamiseen. Nyt näyttää jo sulavan pois. Siitä on aina se kuva otettava. Tämmöinen tällä kertaa.

Pimeää, märkää, sisällä sentään lämmin. Huomenna työhuoneelle tekemään ehdotuksia maalaiskunnan uusiin kouluihin. Jossain sentään ainakin yrittävät prosenttiperiaatetta noudattaa. Ei meillä täällä Jyväskylässä.

Suru on valtakunnassa. Osanottoni kaikille omaisille. Yksi kaino pyyntö olisi vielä:
Älkää syyllistäkö tekijän vanhempia, on heilläkin jo tarpeeksi vaikeaa.

P.S.

Jälkikirjoituksena ihan asiasta muualle, ja lähinnä kuvataiteilijoille:
Jos olette saaneet ammatti-ihmiseltä levykkeen kuvatuista teoksistanne, niin voi olettaa, että ne vastaavat sitä originaalia (siinä määrin, miten tekniikka antaa myöten). Näyttö ja tulostus eivät välttämättä ole koskaan vastaavia, johtuen jo erilaisesta tavasta tuoda värit esille. Tulostimien kyky toistaa värejä on myös erilainen, ei voi olettaa, että satasen halpis tuottaa samanlaista jälkeä, kuin tonnin valokuvatulostin. Huomioikaa myös, että musteen ja paperin yhteensopivuus on tärkeä. Erot ovat huimia. Markettikauppiaat eivät näistä asioista tiedä yhtikäs mitään. Eivätkä tietokonekauppiatkaan, mikäli omaan kokemukseeni luotan. Tietoa löytyy, jos ei netistä, niin puhelimen päästä. Kaikkeahan meidän ei tarvitse osata, eikä kaikesta tietää, kysyvä ei tieltä eksy. Ammattiosaamiseen liittyy myös tieto, vajavainenkin.