perjantaina, joulukuuta 30, 2005

Postimerkki


Ajattelin tehdä omapostimerkin. Ei onnistunut,
sain seuraavanlaisen vastauksen:

Hylkäyksen syy: Postimerkkiin sopimaton aihe

Asiakaspalvelun kommentti hylkäyksestä:
liikaa tekstiä, ei kehotuksia; kuva voidaan hyväksyä, mikäli se ei symboloi mitään provokatiivista järjestöä


Mistähän provokatiivisesta järjestöstä on kyse? Kertokaa, jos tiedätte.
Kuva on teoksesta, joka on ollut näytteillä Suomessa useassa paikassa ja sen lisäksi myös Italiassa.

Hauskaa päivänjatkoa!

tiistaina, joulukuuta 27, 2005

Välipäivähorinoita


Niin meni joulu rauhallisesti, ettei huomannutkaan. Hyvä niin. Ei tullut edes syötyä ylen ähkykkääksi itseä, mistä jäi pelkästään positiivinen olo. Siinä lumen tuloa katsellessa muistui toissajouluinen jokiretki Beninissä Mono-joella:

Jouluaamu alkoi perinteisellä kukonlaululla. Aattoillan ateria oli nautittu yhdessä Villa Karon ruokasalissa ja jatkettu salsan merkeissä aamukolmeen. Viiniä tietty ja kaskaiden soitantaa. Rummuista puhumattakaan. Yhdeksältä aamupalalle – ei mitään. Ovet lukossa ja henkilökunta joulunvietossa. Jäi aamupala syömättä. Suutakin hieman kuivasi.

Kävelevä matkatoimisto oli järjestänyt meille talossa olevalle viidelle taiteilijalle, tai oikeammin neljälle taiteilijalle ja yhdelle journalistille ja satunnaisille vierailijoille jokiristeilyn suistoalueen laguunille. Siis matkaan. Poikien ( kävelevän matkatoimiston ja sen kaverien) piti odottaa jokivarressa asianmukaisine eväineen puolen tunnin kävelymatkan päässä. Eihän siellä ketään ollut. Jotain outoja amerikkalaisturisteja kourallinen, joista emme ennakkoon tienneet mitään.Vierähti siinä tunti jos toinenkin, ennen kuin mopo saapui eväslaatikoineen. Ja sitten matkaan. Ahtauduimme kahteen herneenpalkoon ja matka alkoi myötävirtaan laidat veden pintaa hipoen. Palkoja sauvottiin pitkällä karahkalla ja rummut säestivät laulun kera hidasta menoa. Meteliä oli syytä kuulemma pitää, sillä joessa asusteli muutama vähemmän ystävällinen virtahepo, jotka eivät sen suuremmin rummutuksesta välittäneet ja pysyttelivät siksi näkymättömissä. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja jano alkoi yltyä. Vettä emme olleet varanneet kuin litran mieheen/naiseen ja pullo alkoi huveta uhkaavasti. Vaan perillä sitten täydennämme poikien varastosta.

Vajaa pari tuntia sauvomista ja sitten rantaan. Hiekkaa, hiekkaa ja hiekkaa. Kävelemme dyynien ylitse ja saavumme jokisuistoon. Paratiisi! Mainingit ovat leppoisat, ei vaarallisia merivirtoja, kuten asuinpaikkamme rannalla, vesi lämmintä ja uitavaa. Vaan luikerteli piru itse tuonne paratiisiin, alkoi vesi loppua, eikä pojilla tietenkään sitä ollut. Ei varjon varjoa, ruokana riisiä ja suolaisia grillattuja katkarapuja, ruokajuomaksi kaivoivat sodabia, tuota palmuviinistä tislattua pontikalle maistuvaa tulista litkua. Ei siitä ollut kurkun kostukkeeksi, jäi ruokakin syömättä. Ja kankainenkin kolkutteli ihmisen sisintä. Eipä hätää, horisontissa siinteli rantahotelli, josta olimme kuulleet tarinoita. Sinne ei vienyt tietä, vaan asiakkaat kuljetettiin helikopterilla tai sitten maastoautolla rantaa pitkin. Siis sinne! Kerroin ajatuksesta Ainolle ja Panulle ja sain heti kannatusta. Juotavaa oli saatava, sillä paluu tapahtuisi vasta tuntien kuluttua. Matkaa ei ollut kuin parisen kilometriä, raskasta silti kävellä upottavassa tulikuumassa hiekassa. Silloin tiesin tarkalleen, miltä tuntuu, kun joku sanoo, että on niin jano, että kieli tarttuu kitalakeen.Nyt se tarttui, ihan konkreettisesti.

Perillä. Isot muurit ympäröivät hotellia. Oli kuolemanhiljaista. Portit lukossa, ei minkäänlaista liikettä. Ei ketään. Ei siis vettäkään. Siinä katsoivat graafikko, valokuvaaja ja kirjailija toisiaan. Ei voinut kuin nauraa. Vesipullot tyhjinä, huumorintaju tiukalla taivalsimme jokivarteen odottamaan pelastajiamme. Aikanaan tulivat. Ja sitten matkaan, ylävirtaan, siis hitaammin kuin tullessa. Vettä ei enää kellään.Puolimatkassa tuli pysähdys, käväisemme saaressa katsomassa suolatehdasta. Suolatehdasta! Haluamme Vesitehtaan!

Iso olkikattoinen savimaja, jossa sisällä hornankattila. Ison tulen päällä laajoja vateja, joissa keitetään vettä suolan erottamiseksi. Pihamaa täynnä valkoisenharmaita kekoja. Hienoa! Pyörryttää, haluan vettä! Pyydämme poikia järjestämään jostain juomakelpoista elämän eliksiiriä, lupaavat toimittaa. Poslähtiessä ilmestyy jostain pari litran pulloa kirkasta juomaa, en tiedä, mistä oli vesi kotoisin, en välitä. Pullon pohjalla killisteli ruostunut kolmen tuuman rautanaula. Ihanaa! Että voi olla vesi ihanaa!

Perille pääsimme. Vaan enpä olisi uskonut miten on ketterä kirjailija, kun sai jalkansa tukevalle maalle. Ainon kanssa kipitimme hikihatussa perässä, ja puolen tunnin kuluttua oli tukeva istuin takapuolen alla ja huurteinen kolpakko edessä. En muista, milloin olisi olut maistunut niin jumalaiselta.

Tuikkikaa oi ...


Sulatelkaa kinkkuanne ja nauttikaa lumesta. Meillä Jyväskylässä sitä ainakin riittää, toisin kuin tuolla Afrikan seutuvilla. Tuli arki eteen.

perjantaina, joulukuuta 23, 2005

Joulutervehdys


Toivotan teille kaikille tasapuolisesti oikein rauhallista ja lumista joulua.

Joulun viettoon


Mukava oli Kapkaupungin lämmössä istuksia virvokkeiden ääressä. Ihan siinä keskustassa Vanhan Kaupungintalon kupeessa Green Marketista Pöytävuorelle päin oli pieni kadunpätkä kahviloineen ja kirpputoreineen. Paikassa kuin paikassa toimi tarjoilu pöytiin. Ei olisi voinut kuvitellakaan itsepalvelua tai kylttiä, jossa pyydettäisiin viemään itse käytetyt astiat pöydästä. Ja karamelli tai kaksi oli aina laskun mukana varmaan lohdutukseksi rahan menosta.

Tässä paikassa lasku tuotiin vanhoissa peltirasioissa, sellaisissa, joita olisi voinut kuvitella löytyvän viereisiltä kirpputoripöydiltä. Minä sain laskun vanhassa kynäkotelossa. Kuvittelivat varmaan, että olen jonkunlainen taiteilija.

Vaan nyt loppuu tämä istuskelu ja alkaa joulun vietto. Työt on saatu päätökseen ja mieli on sees.

torstaina, joulukuuta 22, 2005

We care, do you?



Kylmää on kesän jälkeen. Näin joulun alla hiipii Paavi mieleeni umpimielisine alaisineen. Joka puolella julisteissa ja televisio-ohjelmissa ympäri Etelä-Afrikkaa kehoitettiin ihmisiä kondomin käyttöön. AIDS on todella suuri ongelma siellä. Ja sitten tulevat nämä Paavin lakeijat kieltoineen.
Mikä oikeus heillä on ”valistaa” kansaa ja kieltää tuon pelastavan kumin käyttö. Minä vaan kysyn.

maanantaina, joulukuuta 19, 2005

Martti Kapanen, HÖRPS




Tulihan reissu heitettyä. Puolentoista vuorokauden matkaamisen ja sen jälkeisen unettoman yön jälkeen olen hieman väsynyt kertomaan mitään. Sen voin vain sanoa, että näin hienoja kuvia ja varmaan niistä joitain sitten saapuu tännekin.

Sen sijaan, että kertoisin matkastani, niin kaivoin arkistostani kolme seinäkuvaa Prahasta, tuosta seinäkuvaajien Mekasta. Katselkaa hetken niitä ja alkakaa säästämään Prahan matkaa varten. Näillä kuvilla olen päässyt jo viimeistä edelliselle asteelle. Vielä se yksi ja sitten voin laittaa nimeni perään nuo maagiset kirjaimet HÖRPS (=HYVIN ÖYKKÄRÖIVÄ REHENTELEVÄ PERUSSEINÄKUVAAJA) Maistelkaapa: Martti Kapanen, HÖRPS.

P.S
Tuo yksi näpsäys kujasta on hyvin poikkeava seinäkuva, siinähän on yhdessä kuvassa kaksi seinää. Se on hyvin epäortodoksinen ja siten hieman hävettävä. Näitä kuitenkin tarttuu tuolla Prahassa aina matkaan.

torstaina, joulukuuta 01, 2005

Kesätöihin


Seuraavat pari viikkoa vietäkin sitten kesätöissä Etelä-Afrikassa. Perästä kuuluu.