tiistaina, tammikuuta 30, 2007

Hyvä, mutta niin kallis, päivä


Tänään tuli postissa kaksi ennakkolappua, joten kiireen vilkkaan hakemaan. Siellä odottivat uusi printteri ja uudet osat hajonneeseen tietokoneeseeni. Soitto mikrotukihenkilölleni ja kuuden maissa oli kone toimintakunnossa. Kiitos jälkikasvulle, kun jaksaa isäukon vehkeitä asennella. Itsehän niistä en mitään ymmärrä. Pientä jännitystä oli ilmassa, kun ei oltu ihan varmoja, missä se vika piili. Emolevy uusittiin , prosessori ja hajonnut virtalähde. Ja johan pelitti.

Toista tontturaa printterin kanssa meni huit helvettiin. Huomenna siten printterin asennus ja kone ruksuttamaan. Hieman kyllä otti päähän, kun eivät enää laita painettuja manuaaleja mukaan, ruudulta täytyy tihruilla. Mukavampaa ja jouhevampaa olisi sellainen kirjamuodossa oleva. Ja helpompaa selailla. Vaan minkäs teet, muutama päivä opetellaan, varsinkin mustavalkokuvan säätöä. Että perästä kuuluu, sanoi se kuuluisa soittaja.

sunnuntaina, tammikuuta 28, 2007

Venäläistä hyi!


Tuossa torstaina marketin leikkeleitten edessä kuulin, kun teininörttijanipetteri tokaisi isälleen, että "venäläistä meetvurstia, hyi!" Isukki siinä rauhoitteli, ettei se Venäjältä ole, on vain maustettu eri tavalla. Itse Pietarista juuri hienojen kokemuksien, ja upeiden ihmisten, jälkeen palalleena meinasin sanoa jotain, mutta hillitsin silti kieleni, ujo kun olen. Näin ne menevät aatokset isiltä pojille ja pojan pojille.

Puhdasta oli ainakin kaduilla ja hotellin kylppärissä. Suihkukin toimi, kuten kotona konsanaan. Ei ollut kusia lattialla, ei tupakantumppeja keittiössä, kuten täällä meillä äsken tähän kiisteltyyn kotiini kotimaan reissulta palattuani.

torstaina, tammikuuta 25, 2007

Jäätävää


Tuli sitten Pietarissa käytyä. Ilmat suosivat, pakkasta alle kymmenen, ei lunta, ei loskaa. Dostojevskin haudalla kuohuviinikilistelyt, Mitki-ryhmän lämpimässä syleilyssä, Anna Ahmatovan museossa, valtiollisessa valokuvakeskuksessa Marijan hyvällä opastuksella ja sitä rataa... Ohjelma oli tiivis, mutta antoisa. Jazziakin ehdimme kuulostelemaan klubille. Vaan ei saanut Lumo tällä reissulla täydennystä, ennakkoluuloni pitivät tältä osin paikkansa.

Borey galleriasta sain käteeni heidän esitteensä ja oli melko hauska yllätys sitä illalla hotellissa selaillessani huomata, että kaksi tutun näköistä ukkoa siellä piti avajaisia yhdessä kuvassa. Ihan olivat Runen ja meikäläisen näköisiä. Siellähän me pidettiin niitä avajaisia jokunen vuosi sitten, Hietaharjun Mikko kolmantena.

Kotiinpaluu oli jäätävä, Lahdesta hyppäsimme junasta ja jatkoimme autolla Jyväskylään. Karmea keli ajaa, lunta tuprutteli ja tie oli jäinen. Kylmyys iski Jyväskylää lähestyttäessä. Jatkui sisälle asti. Sellainen oli vastaanotto.

Toinen yllätys löytyi netistä. Oli Valokuvaajan kuolema - dokumentti saanut jatkoa. Tosin piinallista on kuunnella kuusikin minuuttia omaa soperrusta. Sieltä se kuitenkin löytyy, ken kiinnostusta tuntee. Lauantaina ja sunnuntaina tulee radiosta se varsinainen kooste uusintana. Korvat kiinni radioon.

sunnuntaina, tammikuuta 21, 2007

Mikä maa, mikä val... eiku kieli ?


Nykyisen työhuoneeni ulko-oven edustalta avautuu tien toisella puolella Iskun mainostekstit. Mikäli nyt oikein muistan (olen nyt kotona),niin siellä lukee seinässä isolla "Isku koti", "Isku keittiö" ja "Isku interior". Siis mikä interior? Mikä on tämä logiikka?

Pirteässä päiväpakkasessa läpsyttelin ulkoilmassa happea haukkaamassa ja huomasin lähikauppamme Prisman kyljessä oheisen tekstin. Mitähän sekin tarkoittaa? Oletetaanko meidän kaikkien suomalaisten täällä osaavan tuota Amerikan kieltä (kukahan muistaa enää, että Englannin kielikin on meillä täällä Euroopassa)? Kaksikielinen maahan olemme, mutta pitääkö tuo kolmaskin laittaa valtakieleksi? Kysyn vaan. Jospa se ihan oikeasti alkaa pitää meteliä, tuo härpäke, niin mitä tekee kielitaidoton suomalainen? Kusee kai housuihinsa? Tottakai sieltä hälytys kantautuu pelastuslaitokselle, mutta silti ihmetyttää tuo teksti.

Huomenna aamulla aikaisin auton rattiin ja Lahdessa junaan kohti uusia seikkailuja. Pietari odottaa.

keskiviikkona, tammikuuta 17, 2007

Vanunkinäppäin


Kolme Itämaan tietäjää vastasivat visaiseen kysymykseeni, joka kuitenkin osoittautui perin helpoksi. Vaikea tässä ensimmäistä palkintoa jakaa, koska vastaajat eivät olleet samalla lähtöviivalla. Puusan Jore ehti ensiksi, joten annettakoon hänelle muutaman hetken kuuluisuus. Kuuluisuutta annetaan myös nuoremman polven edustajalle herra Kalavaiselle ja kolmannen palkinnon saakoon ehtymättömien kuvalähteiden äärellä asusteva karvalakkivalotuksiakin harrastava Rantojen mies jostain Porin periferiasta.

Kaikille muille, ja varsinkin heille, jotka eivät tienneet, että kyseessä oli lankalaukaisin tai -laukaisija, ihan miten vaan, toivotan kaikkea hyvää muuten vaan. Ja mikä se sellainen sitten on? No, se on sellainen taipuisa vehje, jolla ennen noita kaukolaukaisimia saatiin kameran suljin auki. Valinnoista sitten riippui, menikö se suljin sen jälkeen kiinni. Yleensä meni.

Ohessa vielä kännykällä kuvattu havaintokuva kyseisestä laitteesta, joita on nykyään muuten hakala löytää alan liikkeistä. Minulle ei ainakaan sellainen viisitoistasenttinen kelpaa, jota jostain laatikon pohjalta saattavat löytää. Totuudessa pysyäkseni, jouduin uuteen runkooni (ei tähän pullomahaani) ostamaan sellaisen sähköisen vemputtimen. Ei siinä mitään vikaa ole, hyvin toimii, mutta kun puolipimeässä yrität vanhoilla silmillä tunkea sitä siihen kymmenpinniseen kuoppaan, niin ei ihan ensi yrittämällä meinaa onnistua. Hieman kohdistusvaikeuksia.

Hymyillään, kun tavataan.

tiistaina, tammikuuta 16, 2007

Tietokilpailu


Niin sekin talven yritys kusi kintuille. Tietekoneeni rakentanut poikani saapui katsomaan levähtänyttä rakkinettani, tuntitolkulla siinä ährättiin, vaihdettiin osiakin, vaan ei lähtenyt mylly pyörimään. Emolevyä vielä siihen metsästelen, jospa sitten? Oli se ennen vanhaan pimiössä helpompaa, jos ei tullut suurennuskojeeseen valoa, niin sitten vaihdettiin lamppu - ja taas vorkki. En silti vaihtaisi takaisin noihin aikoihin. Olihan siinä pimiössä oma taikansa, mutta saa nyt olla minun kohdaltani nuo myrkyt historiaa.

Kun en muuta sitten keksinyt, niin järjestelin arkistoani työhuoneella. Otin jopa itselaukaisijalla kuvan pullomahaisesta fotarista, siis itsestäni, tuolla arkistoni ääressä. Monella tapaa on itseäni kuvailtu, mutta tuo vie kyllä voiton ;). Kuulin sen tänään, ihan veti suun messingille näitten murheitten keskellä.

Laitanpa tähän teille blogiani kuikuileville tietokilpailukysymyksen. Mikä on vanunkinäppäin? Vanhoista valokuvausoppaista tuo löytyy.

Ensimmäiselle oikein vastanneelle en anna mitään. En kyllä muillekaan. Sorry. Hetken kuuluisuuden kylläkin, ja senkin tässä suppeassa piirissä.

maanantaina, tammikuuta 15, 2007

Don´t eat the yellow snow


Tulihan se valkeus sittenkin. Vaan saas nähdä, miten pysyy. Uhkailevat taas vesikelejä tänne periferiaankin.

Tänään oli sitten työkoneen vuoro. Päivällä kun käynnisti, niin kuului pöntöstä vain vieno piip piip piip. Mitään ei tullut ruudulle. Sammui sitten itsestään. Muutaman yrityksen jälkeen oli uskottava, että ei se toimi. Piti joitakin varmuuskopioitakin ottaa, mutta aina se siirtyi huomiseen. Tärkeimmät sentään on tallessa (toivottavasti).

Joulun alla hajosi printteri ja muu hajosi jo kesällä. Näin se ihmistä elämä kohtelee.

Vaan jospa tuo lumi sittenkin vielä peittoaisi maan, pääsisin jatkamaan projektiani Hämeenkyrössä. Taitaa mennä ensi kuuhun. Nyt tässä läppärillä yritin jotain tehdä. Näytön värit poskellaan ja sitä rataa. Ei auttanut, vaikka liitin tuon isomman työnäytön kiinni, sitä en nyt tälle masiinalle rupea justeeraamaan, on sitten kaikki sekaisin. Sen verran tuohon photariin on jo tutustunut, että osaan numeroilla pelata.
Olisi kiva nähdä, miltä tuokin keltainen lumi näyttää oikein säädetyllä ruudulla. Ja muistakaa tuo Zappa-vainaan varoitus!

Mukava tuolla oli kuitenkin tallustella ulkona. Pikkupakkanen ja hieno ilma. Ja viikon päästä edessä Pietarin reissu. Muutama päivä, mutta kuitenkin.

lauantaina, tammikuuta 13, 2007

Oliko se unta, vai...


Näin sellaista unta, että ihminen tulee ovesta ulos ja yrittää muutamaan otteeseen sylkeä naamalleni. Kun ei osu (olen hyvä väistämään), niin vielä meinaa potkaista. Myöhemmin herään koiran haukuntaan ja menen katsomaan, mikä on hätänä. Nainen makaa ketarat ojollaan maassa, taksi odottaa vieressä ja koira lyhyen hihnan päässä pitää räksytystään. Sekava örinä naisen suusta siivittää tapahtumaa. Ihan kuin jostain kirjasta tai elokuvasta. Niin kumman todellista kuitenkin. Nukahdan uudestaan. Aamulla on ihana herätä hiljaiseen taloon.

Päiväkävelylle otin kameran mukaan - kun yksin tallustaa, niin sekin on mahdollista. Lähtiessä päätin, että on ainakin yksi kuva saatava aikaiseksi. Muutama räpsy ohimennen, ei se liikkumista haittaa. Pieni hento lumi ja kevyt pakkasilma antoivat sitten tälläisen. Olkaatten hyvä.

sunnuntaina, tammikuuta 07, 2007

Katse


Tämän salaperäisen katseen myötä toivotan teille, hieman myöhässä tosin,
oikein hyvää ja parempaa vuotta!