maanantaina, syyskuuta 26, 2005

Yhtä tyhjän kanssa tämä värkkäily


Ohi on. Näyttely. Aloitettiin valokuvakeskuksen toimesta näyttelyittemme yleisöesittely eli taiteilijatapaaminen iltapäiväteen merkeissä. Hyvinhän tuo alkoi, parisenkymmentä henkeä paikalla ja keskusteluakin syntyi. Tuntuivat vielä tykkäävänkin. Rohkaisee jatkamaan .

Muuten oli näyttely yhtä tyhjän kanssa. Vajaa viitisensataa kävijää kolmen viikon aikana, mikä nyt on kuitenkin suhteellisen hyvä saavutus Galleria Harmonian näyttelylle. Sinnehän ei väki tunnetusti löydä. Työtähän se taas teetti ja rahanmenoa kummaltakin, eikä mitään myyty. Pitäisi varmaan alkaa tekemään nättejä krumeluurikuvia koreissa kehyksissä. Sellaisiahan kerran ihan piruillessani tein ja heti kauppa kävi. Ei muuta kuin puoti pystyyn ja liukuhihna pyörimään. Tätähän meidän nykyään pitäisi kaikkien luovan alan ihmisten tehdä, näin ainakin nuo organiseeraajat vai mitkä lie byrokrateeraajat tuolla Liitoissansa pitkin maakuntaa neuvovat. Vaan ei kaikki sitä mieltä ole. Tosi ilahtunut olin avatessani eilisen Keskisuomalaisen kulttuuripalstan kohdalta. Tuula-Liina Varis siellä kommentoi taiteen tekemisen arvoja ja laittoi suitsia kultturipuuhastelijoitten suihin.

Toivottavasti viesti meni perille.

torstaina, syyskuuta 22, 2005

R 3/4:n asennus valmis!


Nyt on sitten pulttiset ja tulppaset paikoillansa. On kahvin aika.

Tanssisali Lutakkokin sitten vietti eilen avajaisjuhlaa, kuulemma. Vaan ei oltu kutsuttu bileisiin entistä väkeä neloskerroksesta. Ne neloskerroksen ihmisethän olivat niitä kuvataiteilijoita, jotka taloon ensimmäiseksi tulivat ja laittoivat paikkoja kuntoon ja joilta Jelmun väki sitten kysyi, jotta josko hekin mahtuisivat saman katon alle. Hyvin otettiin vastaan ja tervetulleeksi toivotettiin.Nyt on ääni talossa toinen - ja komento. Vaan eipä ole ikävä takaisin särettyjen pullojen ja oksennuslätäköiden yli työpaikallensa taivaltaa. Rauhallisempaa on täällä Hourulassa kuvataiteen parissa värkkäillä. Ei jyskää rummut ei epävireiset bassot.

Pahvilaatikot täyttyvät hiljalleen, kuun vaihteessa muutto. Saa nähdä miten käy, kun samana päivänä ryntää kerrostalollinen väkeä yhtäaikaa muuttokuormansa kanssa pihamaalle. Pitää varmaan jakaa hissivuorot ihmisille. Minä en ainakaan kanna massiivista umpipuista keittiönpöytää portaita pitkin kuudenteen kerrokseen.

Tässä muuton lomassa pitäisi kuviakin ajatella. Helsinkiin sain Maijan kyydissä laitettua muutaman tekeleen Kaapelille liiton Art Fair Suomi – myyntinäyttelyyn. Ja uudet haasteet kutsuvat! Niitten kanssa tulee kiire.

keskiviikkona, syyskuuta 21, 2005

R 3/4


Tietenkin siinä kävi niin, ettei se tulppa käynyt. Ostin ulkokierteisen, kun piti olla sisäkierteinen. Vaihdoin toiseen ja illalla kotiin kokeilemaan, josko nyt homma hoituisi. Semmoista teippiäkin vai mitä lie kierrenauhaa ostin, että tulisi virityksestä tiivis. Tappuraahan sitä ennen laitettiin.

Oli muuten tämän uudenkin osan nimi, yllätys yllätys, R ¾.

Ja illalla valokuvakeskukselle kokoustamaan.

tiistaina, syyskuuta 20, 2005

Kas kun en heti tajunnut?


R 3/4


Aamulla irrotin tiskikoneen letkuista ja vein A:n kanssa uuteen asuntoomme. Ei sitä saa itse asentaa. 45 euroa ottavat raksamiehet siitä, että laittavat kaksi letkua paikalleen ja yhden sähköjohdon pistokkeeseen (siis töpselin seinään). Johan tuo ylittää valokuvaajankin tuntiliksan moninkertaisesti, aikaahan tuossa vierähtää maksimissaan kymmenen minuuttia.Irroittamisesta ei kukaan ole maininnut sanaakaan. Ajattelin sitten käydä ostamassa tulpan siihen entiseen liittimeen, ettei vesi suihkua vahingossa lattialle. Mitalla mittasin halkaisijan (25 mm), jotta osaisin ostaa oikeanlaisen osan. Semmoista ei kuitenkaan kaupassa ollut. Apua sitten sain lopulta, kun myyjä ilmaantui paikalle ja ojensi, että tässähän se lukee, mikä siihen käy. Luki pussin päällä, että R ¾. Kas kun en heti tajunnut!

Joitakin kuukausia sitten olin taidemuseolla Lumo-asioissa ja tuli puhetta teoskuvien arkistoinnista ja muusta sellaisesta. Mainitsin noista tutkitusti säilyvimmistä kultaisista CD-levyistä ja tuntui asia kiinnostavan, kun eivät olleet kuulleetkaan moisista. No nyt olin sitten sähköpostin välityksellä yhteydessä aivan muissa asioissa erääseen ihmiseen siellä ja mainitsin noista levyistä ja sivusin muutenkin (kevyesti eli vähäsen) tuota sähköisen kuvan säilytysongelmaa ihan vaan hyvää hyvyyttäni ja auttamismielessä. Vaan virheen tein! Otti tyttöpahanen nokkiinsa moisesta rähinöinnistä ja tunkeutumisesta heidän reviirilleen. Ei saa tälläinen valokuvaajareppana heidän asioihinsa puuttua. Hyi, hyi! Kas kun en heti tajunnut!

Näin se on, elämme mielenkiintoisia aikoja.

maanantaina, syyskuuta 19, 2005

Kuvausreissu


Alkoi aamu sen verran kirkkaana, että lähdin kävelylle Tourujoen rantaan. Kamerankin otin mukaan ihan kuvaustarkoituksessa, kuni kunnon harrastelija konsanaan. Vaan ei tuo kuvasaalis kovin kummoinen ollut. Tässä esimerkki.

Sen sijaan, että jäisitte tuijottamaan tuota mestarilaukaisuani, niin menkää oheisille sivuille:
http://www.michaelbach.de/ot/index.html

sunnuntaina, syyskuuta 18, 2005

Metsän huminaa kuuntelin


Metsäänhän sitä piti päästä. Taas. Halla pirulainen oli vieraillut, jotta ei sieniä. Hurja tuuli, metsän sisällä rauhoittunut. Löytyi sateen jäljiltä pehmeäkin sammalmätäs, eikä liian märkä. Siinä ettoset. Puolukat maistuivat.

perjantaina, syyskuuta 16, 2005

Viina on viisasten juoma


On ollut hieman raskas viikko seuratessani erään ystäväni selviytymiskamppanjaa viinamaailmassa. On se vaan taitolaji tuo alkoholinkin nauttiminen. Minä kun luulin, että sitä nautitaan, että tulisi hyvä olo. Ei taida olla niin yksinkertaista.

Vaan sininen on taivas ja kirpeä syyssää. Panen putiikin kiinni ja painun metsään.

torstaina, syyskuuta 15, 2005

Yrmentelyä




Leukuun sain vihdoin ja viimein kuvat toimitettua ja uutta satsia työstän pikku hiljaa. J. toi uusia skannattavia ja vedostettavia ja siinähän aika kuluikin rattoisasti ruutua tuijottaessa ja printterin rauhaisaa sahaamista kuunnellessa. Harmonialla piipahdin ihan asian kanssa ja samalla laskin kuvien alla olevat punaiset laput. Kovin olivat pienet ne myyntimerkit, kun en yhtään siinä kiireessä huomannut. Pitäisi varmaan ruveta markkina-ajattelevaksi ja ruveta tekemään enemmän ”kansan” makuun meneviä kuvia. Vaan auttaako tuokaan, sillä eihän ”kansa” noissa gallerioissa liiku. Ja tuntuu, ettei tuolla Harmoniassa liiku muutkaan. Missä lienee vika, ehkä liian keskeinen paikka kaupungissa, eikä toiseen kerrokseen ole hissiä.

Lumo-triennaaliakin aloiteltiin kokoustamalla. Vuosi on kulunut edellisestä, joten aika on aloittaa uuden tekemistä. Nyt vaan katseet maailmalle, turha tässä on vaikertaa.

On se muuten kumma, kun meitä taiteilijoita syyllistetään siitä, ettemme osaa hoitaa tuota bisnespuolta kunnolla. Aina olemme kinuamassa yhteiskunnan varoja, vaikka sponsorirahaa on ympärillä pilvin pimein. Emme vain osaa hyödyntää sitä. Lohdutuksena meikäläisille, ettei osaa nuo isot sedätkään korkeilla palleillaan kyseistä asiaa. Luulisi noilla tietokoneromuvaraston pitäjillä, proffatason miekkosilla, olevan suhteita bisnesmaailmaan hieman toisella volyymillä kuin meikäläisillä taiteilijanreppanoilla.Vaan kun ei niin ei, vähäisiä kulttuuriin varattuja rahoja 32000 euroa vuodessa sinne varastoon täytyy upottaa. Siis enemmän, kun taidemuseolle annetaan toimintamäärärahaa.

Nyt helpotti, kun sai narista.
Pikkuisen.

keskiviikkona, syyskuuta 14, 2005

Nettiostoksilla


Piti saada valokuvakeskukselle kirja/näyttelyluettelo taidemuseosta Tennispalatsista. Ajattelin panna sähköpostilla tilauksen, se kun on tuo elektrooniposti nykyisin niin vaivatonta. Ei löytynyt sähköpostiosoitetta, vaikka netin käänsin ylösalaisin ja ravistelin. Siis soittamaan. Siellä joku nuorehko miehenköriläs vastasi ja ilmoitti ei antavansa postin kautta minkäänlaista tuotetta heidän kaupastansa. Minä siihen utelemaan, että ihanko sinne Helsinkiin asti pitää matkustaa yhden opuksen takia jotta kalliiksihan se tulee moinen kirjan hankinta. ”Näin on”, tyyppi tokaisi. Vaan kun en antanut periksi niin antautui sitten kyselyyn muilta tietäväisemmiltä. ”Täällä joku ihme tyyppi haluaisi jotain kirjaa”, kuulin miekkosen tiedustelevan. Aikansa pähkäiltyään antoi puhelinnumeron, mihin soittaa, liekö jollekin toimistoihmiselle.Vielä sanoi, ettei sieltäkään varmaan mitään apua heru. Minä sitten soitin, ja ystävällinen naisihminen lupasi oitis toimittaa julkaisun. Lasku tulee sitten eri kirjeessä perässä, ilmoitti. Minä kiitin ja melkein yksikseni tietokoneen ääressä kumarsin. Näin järjestyi asia joutusasti kahdella puhelinsoitolla. Hieman se olisi meikäläiselle tullut halvemmaksi sähköpostilla. Vaan tulipa homma hoidettua.

torstaina, syyskuuta 08, 2005

Siellä ne purkissa muikertaa


Olipa hieno päivä, keskiviikko. Lämmintä, aurinkoa, eikä yhtään hirvikärpästä, punkeista puhumattakaan. Siis sienessä taas, tuo haperohöperö. Tällä kertaa tuli puoli korillista kangasrouskuja. Aivan oikein, niitä kitkeriä ja inhottavia salaattisieniä. Vaan enpä suolannutkaan, laitoin etikkaiseen mausteliemeen muhimaan. Sitten kylminä talvi-iltoina lihapadan kanssa, tiedä vaikka poron kyytipoikana (jos sitä vaikka jostain ilmaantuisi). Valkosipulia laitoin, chiliä ja muskotinkukkaa, muista mausteista puhumattakaan. Viisi purkillista tuli.

Siinä kattilaa vahtiessani laitoin taas tuon näköradion päälle ja satuin kuulemaan lopun jostain tuiki tärkeästä ohjelmasta. Nyt on kuulemma kaikkien naisten ja vaikka miestenkin kiiruhdettava jollekin ihme konsulentille kestopigmenttiä laittamaan. Ei ilman pärjää nykyihminen. ”Kun aamulla herää, niin on nopeampi lähteä rannalle tai salille tai mihin muualle tahansa”. Näin sanoi tuo konsulimentti ja oli kai ihan tosissaan. Ei helvetti tulisi mieleenkään mikäpojan heti aamulla rannalle rynnätä, ainakaan näin syyskolealla, eikä varsinkaan minnekään salille. Vaan minähän nyt olenkin vain tälläinen vapaa taiteilija, joka voi tehdä, mitä itse haluaa. Toista se varmaan on vakituisisssa töissä (etenkin niissä vakituisissa pätkätöissä) kävijöillä, heidän kai pitää ne rannat ja salit aamusella kestopigmentteineen koluta, että sitten töissä jaksaa.

Sitten tuli illemmalla semmoinen Diili-merkkinen ohjelma. Sitä seurasin hetken aikaa. Voi että oli kuvottava. Sanoisinpa siihen, että ”voi aikoja, voi tapoja”.

Sisustuksiakin siellä ruudussa pällistelin. Oli nuoren parin takkahuonetta ja kakkosasunnon kunnostusta. Vaan jos meikäläisellä olisi kakkosasuntona muutaman sadan neliön funkkistalo saneerattuna alkuperäistakkoineen, joitten suunnittelijat kyllä mainittiin, mutta seinillä oleva nykytaide jätettiin nimettömäksi, vaikka tuotiin kyllä esille mainintojen kanssa, siis että on nykytaidettakin, niin kyllä muuttaisin sen mielellään ykkösasunnoksi. Vuokralaisia varmaan täytyisi ottaa, että saisi ylläpitokustannukset maksettua. Vihjeenä vaan, jos ohjelman tekijät tätä luette, niin ensi kuun vaihteessa muuttaa taiteilijapariskunta uuteen kolmioon, semmoiseen asumisoikeusjuttuun, ei omaan . Tulkaas tekemään juttua. Ei ole meillä designiä, vaikka voisi ollakin, jos rahapussi pullottaisi. Niinhän se on, ettei meikäläinen taidetta usein osta , ei kunnon huonekaluja. Tyydyttävä on purulevyyn.

On päivä jo vaihtunut yöksi ja torstaita aloitellaan. Sienipurkit on jäähtyneet ja jääkaapin hyllyt notkuvat. On tehty taas jotain talven varalle.Vaan mites ne puolukat? Marjoja en poimi, en edes pakolla, sen verran siihen touhuun lapsena pakotettiin.

Jan Saudek kirjoitti kirjeissään aina sateesta. Minulla on parvekkeen ovi auki ja kuuntelen sadetta. Minäkin olen sadeihminen. Emme ole enää pitkään aikaan olleet kirjeenvaihdossa. Jotenkin kaipaan sitä.

maanantaina, syyskuuta 05, 2005

Taas on arki ja uudet kujeet


On avajaisten jälkeen pidetty ikään kuin hiljaiseloa. Seuraava päivä levättiin, mitä nyt illalla oli valokuvakeskuksen hallituksen kokous ja sitten muutama huurteinen lievennykseksi. Perjantaina tulikin jo yövieraita Helsingistä ja pieni kun oli yösijojen pinta-ala, niin tunkeuduin parvekkeelle makuupussiin ja hyvin nukutti. Lauantaina sitten vieraat galleriaan ja kotimatkalle. Ilta menikin lepäillessä ja televisiokonetta katsellessa. Sunnuntaiaamuna sieneen. Yksi mustatorvisieni löytyi, oli näköjään joku muukin löytänyt salaisen paikkamme, joten köyhäksi jäi tuon herkun saaalistus. Karvarouskuja sitten keräilin suolasieneksi, syököön tuo parempi puolisko niitä ruokansa särpimenä, minä voin toki hieman maistella, jos sille päälle satun. Tattejakin löysin ihan riittämiin, vaan kun sitten kotiin tullessa sienikirjasta tarkastin, niin sappitatteja olivat. Pilaavat ruuan, vaan eivät tapa. Pitäisi olla kirja mukana tai sitten emäntä. Oi saavu, oi saavu armaani Saksanmaalta! On rahat loppu, nälkä kurnii vatsassa ja sienet odottavat metsässä poimijaansa. Muuten meni sunnuntai maatessa: ensin Formulat, sitten idioottimainen teinipläjäys "Miehet mustissa 2" ja normaali-ihmisten nukkuma-aikaan loistava Ivan Filan ohjaus "Varkaiden kuningas". Mikä siinä onkin, että sikamaisen huonot ja vielä uusintana tulevat elokuvat asettuvat illalle, kun jotain ihmisille antavat ja nautittavat (ei- uusinta)leffat alkavatkin sitten vasta puolen yön jälkeen.

Maanantai alkoikin sitten Alkolla. Menin nimittäin Keljon marketin Alkon takavarastoon keräämään tyhjiä viinilaatikoita auton perän puolilleen. Pitäisi alkaa niitäkin täyttää kirjoilla ym. rekvisiitalla. Muuttohan on edessä kuun vaihteessa. Laskupinoa ohensin siihen asti, että loppuivat rahat. Odotettavissa on, mutta hitaita ovat maksamaan nuo isommat firmat (ja pienemmätkin). Nyt sitten odotellaan karhuja ja muistutusmaksuja.

Avajaisista vielä sen verran, että hauskaa oli ja ihmisiäkin paikalla, valtakunnan julkkiksia unohtamatta. Kiitos vaan kaikille, jotka viitsitte sinne raahautua. Tuota oheisessa kuvassa olevaa etualan myrkkyä ei sitten tullut muistaakseni maistettua, jälkimmäistä kylläkin.

Sen vielä tähän loppuun, että älkää tehkö liian hyvää lehdistötiedotetta. Nyt kävi niin, eivätkä tulleet lehtineekerit paikalle. Soittivat vaan kuvien perään ja sanoivat lainaavansa tiedotetta. Aina sitä uutta oppii tältä saralta.

Ja sitten kaikki joukolla Galleria Harmoniaan ostoksille! Eikös sitä jo pidä alkaa ajatella niitä joululahjojakin?