Tuli tuommoinen raijattua työhuoneelle muun romun seassa. Odotti vain vuoroaan.

Kuhmoisissa päiväseltään. Valokuvakeskuksen kiertonäyttelyä Sallan ja Runen kanssa laitettiin seinille. Siellä ovat viturallaan kuvat. Pieniä ovat teokset ja puukehyksissä. Pieniä siksi, että saadaan helposti maakunnan ahtaille seinille. Nyt olivat laittaneet kunnan kirjaston alakertaan kelpo tilan taiteelle, mutta mutta... Kiviseinää ja vuosi sitten maalattu. Tietenkään ei naulan naulaa saanut hakata. kattokiskosta rautalankaviritys, niin kuin tänä päivänä taide olisi aina suorakaiteen muotoisissa kehyksissa ja vielä siten valmiiksi koukut takana, että roikkuisivat suorassa. Ei muuten onnistu. Eikö ne teknisen puolen ihmiset siellä voisi joskus kysyä alan ihmisiltä, miten nuo seinät pitää rakentaa. Ei luulisi kunnan budjettia isommin heilauttavan, jos sen kiven päälle laittaisi levytyksen, johon naula uppoaisi ilman sormi pystyssä olevaa kieltäjää. Voi että inhoan noita ripustuskiskoja ja lankavirityksiä.

Pitkiä päiviä ollaan puurrettu, ei itselle vaan muille. Yhdelle kuvia, toiselle taittoa. Lompakko ohenee, vaikka työtä tehdessä pitäisi pullistua. Jossain on siis vikaa. Toisaalta omahan on asiani, miksi aina olenkin niin löyhä lupailemaan kaikenlaista. Valoa kuitenkin kajastelee tunnelin päässä: näyttäisi nyt nuo hommat olevan päätöksessä ja voin alkaa innolla toteuttamaan kauan päässä muhinutta projektiani. Saas nähdä, mihin se johtaa, toivottavasti itseäni tyydyttävään lopputulokseen. Sen verran olen jo oppinut, että niistä ei kannata muille puhua, evvk
on yleensä se palaute. Itse on itseään rohkaistava.

Kesäisiä UPM:n (Uuden Polven Museo) Carborundum-tanssikuvia vielä eilen vääntelin lopulliseen kuntoon. Kuvatessa nopeaa tapahtumaa ei aina ehdi nähdä sitä lopullista tulosta, pitäisi olla kai sisäinen cartierbresson päällä. Rajaamalla jälkikäteen saattaa kuitenkin löytää helmiä. Minusta tämä on helmi, vaikka itse sanonkin.

Avasinpa kirjan, Pertti Niemisen suomentamia Kiinan runoutta III.

Savu nousee ja painuu kylään.
Auringon noustessa helle jo läkähdyttää.
Joka puolella hiljaisia peltoja, puutarhoja.
Miksei Yuan-ming tule takaisin?

Tulihan retki tehtyä. Näyttely oli, no joo... En hirveän ihastunut ollut. Mukavaa kuitenkin. Jatkot sopivan railakkaat ja sitä rataa. Onneksi ei käynyt, kuten eräälle, joka hävitti puseron, silmälasit ja pankkikortin. Lasit löytyivät, ja ehjänä. Tulossa ovat jälkijunassa.

Televisioonkin pääsin, josta pieni kuva todisteena. Kuvaa ei sentään, nimi vain. Levikki taisi olla aika minimaalinen.

Kameran kun kerran raahasin mukanani, niin täytyyhän nuo otokset laittaa julki. Olisi sinne muistikortille enemmänkin mahtunut, mutta kun ei näppäinsormi ollut oikein kunnossa, niin tyydytään vähään.

Hiljaiseloa Cornevillessä. Uusi kämppis työhuoneella. Hyvin tullaan toimeen, ei siinä mitään. Pohjatonta lompakontyhjyyttä podetaan, ei mitään uutta; kuviakin hiljakseltaan rumputtajasta. Kolmen kuukauden tyhjäkäynti takana, musteita löytyi Kangasalta, tänne Jyväskylään eivät ole vieläkään saaneet hommattua.

Taiteilijaseuran näyttelyyn kelpuuttivat meikäläisen tarjokit, sinne sitten katselemaan, monia on muunlaisiakin töitä näytillä. Avajaisiin en pääse, kun olisi Alvar Aalto-museollakin pitänyt olla ja Rovaniemelle nokka sojottaa pitkänä. Aamulla kuudelta lähtö, avajaisiin sinne ja seminaariin pitkästymään. Englannin ihmisen arkkitehtuurivalokuvia olisi Aalto-museolla ja muutama meikäläisenkin kahvilan pöydän lasin alla. Olisi pitänyt mennä sinne avajaisiin kieliä puhumaan ja keskustelemaan julkisesti, mutta vei tuo Rovaniemi (onneksi) voiton. Nyt voin Napapiirin kupeessa nauttia kansainvälisestä valokuvasta/ilmapiiristä taidemuseon suojissa avajaisdrinkkejä pikkurilli ojossa nauttien. Sinne asti piti kuvat viedä, kun ei kotokaupunki pystynyt tarjoamaan tiloja moiselle. Vaan onhan se ymmärrettävää, kun saatiin Lumo juuri puretuksi ja pakettiin.

"Action Boy" on kehystettävänä, kohta täällä meikäläisen olkkarissa seinällä. Kiitos siitä Dale Yudelmanille.