Kuvataidetta olen kuvaillut ja arkkitehtuuria. Reprokuvausta kumpikin, mikäli joittenkin nettifoorumilaisten mielipiteisiin olisi uskominen. Sitäkin, mutta myös paljon muuta. Eilen ja tänään kuvasin Lutakossa Kolun Marjalle hänen "Rastatukkaista soffaansa" (jotkut kuvataiteilijat ymmärtävät, että esim. valamisen, valokuvaamisen yms. voi antaa ammatti-ihmisen tehtäväksi). On ilmestynyt sinne "Aatamin puraisun" kaveriksi. Betoniveistoksia italialaisella mosaiikilla päällystettynä. Kulmat tietenkin hiottu, ettei persuukset repeile. Alkaa nyt urbaani kaupunkipuisto olla mallillaan.

Reprojen ohella ei tulkintakaan ole kiellettyä. Tietenkin kuvakulmilla ja valaisun kautta se tulkinta on aina mukana. Tuossa kuitenkin hieman enemmän.

kapa

Ei ole ihmeitten aika ohi. Kovasti kehuttu 17-55 millin Nikkorini on saapunut kotiin ja vieläpä tuntuu pelittävänkin. Maailmalla kovasti kehuttu mötikkäni osoittautui maanantaikappaleeksi. Tosin on kantautunut maailmalta tietoja, että osassa on ollut vakavia tarkennusongelmia laajakulmapäässä. Netti on armoton. Yksi tuosta osasta sitten hiiviskeli meikäläisen haltuun. Kaksi kertaa lähetin Jassille (maahantuojan valtuuttamaan ainoaan korjaamoon kotosuomessa) ja viikossa tulivat takaisin säädettynä kummallakin kerralla. Ei vika korjaantunut, toisella kerralla paheni. Kolmannella kerralla laittoivat kädet pystyyn ja lähettivät Ruotsiin. Kuukauden katselivat sitä hyllyssä ja parin huomauttelun jälkeen sain sen takaisin, ja nyt näyttäisi olevan kunnossa. Kiitos ruotsalaiset, kiitos.

Tuossa yksi testikuva Pajan punaisista menijöistä. Kyseisellä entisellä sutulla kuvattuna.

kapa

Saimaan rannalla Ruokolahdella mökkielämää viikon verran. Ilmat olivat mainiot, vesi kylmää ja hyttysiä vaikka muille jakaa. Mukana repullinen kameravehkeitä ja jalusta. Jäivät lähes käyttämättä. Siis lomalla. En ottanut edes läppäriä matkaan.

Eilen piti kuitenkin kamera kaivaa. Kankun puolikasta kutitti kivasti ja sitähän piti alkaa raapimaan, kuten yleisesti tuollaisessa tapauksessa tavataan tehdä. Pattihan siinä oli ja joku rupi tai sellainen. Kauaa ei kuitenkaan mennyt kun tajusin, että pikku ystävämme Punkki Puutiainenhan se siinä vertani verottamassa. Emäntää päiväuniltansa herättämään ja pihdit kouraan. Tuossa se on, pihdeissä kiinni ennen ennenaikaista poismenoaan. Rauha hänen sielulleen. Ei mikään mestariteos tuo kuva, mutta jonkunlainen dokumentaatio kuitenkin. Nyt vain odotellaan, milloin aivot pehmenee lopullisesti.

Ihan käsivaralta paukuttelin käsitarkenteisella Micro-Nikkorilla (55mm) ja pääsi uutukainen (siis minulle, muuten käytetty)PK-13 loitto ensi testiin. Jonkin aikaa sitten sain sen käsiini, aina syrjäsilmin olin tuota etsiskellyt. Valoja en sen kummennin rakennellut, talouspaperirulla heijastimena ja kielon lehti taustalla siinä verannan pöydällä. Sen kävin hakemassa, kun tuntui jotenkin paremmalta, kuin vanha sanomalehti.

Hieno päivä oli eilen. Kävimme Jämsän jokivarressa ympäristötaiteen avajaisissa. Ensin torin kupeessa kupposella, venäläisten maatuskamusiikin ja tanssin siivittämänä sitten jokivarteen. Piti siellä kokeilla Bettina&Uwen vihjeitten mukaista kuvaustapaa. Käsivaralla kolme eri valotusta ja Photomatixilla "Exposure Blending". Hyvin tuntui toimivan ja kummasti yhdisteli pikku heilahduksista huolimatta. Vain 70-200 zoomi matkassa ihan tietoisesti, ettei vaan olisi joutunut "töihin", sillä noilla polttoväleillä 1,5 kropilla on rajoituksensa. Naapurin kiitokset joelle olkoon esimerkkinä. Hannu Castrén tuttuun tyylinsä antoi taas jokivarren kansalle kummastuksen aihetta taiteen sisimmästä olemuksesta.

Piipan Pikku Galleriassa jatkoiltiin ja sieltä Uuranmäelle lisäjatkoille. Kuumekin tuntui jo siinä hellittävän (sellainen kesäflunssa kai?). Ilta olikin sitten tyypillinen, eikä siitä sen enempää.

Kehitys kehittyy, sanoi entinen mies. Suosittelen kaikille Photomatixin omistajille päivitystä (kolmonen menossa), jos ei ole vielä tehty, niin tuntuu hyvin toimivan jalustattomankin kuvaajan tuotoksia säädellessä. Löytyipä taas uusi työskentelytapa.
No, yksijalkainen sentään oli tukena.

kapa

Harvoin itseäni kuvaan ja harvoin minua on yleensäkään missään kuvassa. Tänään kuvasin itseni. Joskus vain joku näky on sellainen, että siitä ei pääse ellei sitä vangitse. Vangitsijoitahan me valokuvaajat olemme, pienen hetken, ohi menevän häivähdyksen ikuistajia. Myös staattisuuden toisintajia. Milloin mitäkin.

kapa

Stokkikuvat näyttävät olevan nyt pinnalla. Kaikenlaista tarjolla. Tuohan tarkoittaa sitä, että varastosta voi ostaa halvalla tusinatavaraa. Kuvan laatu on mennyt alas, kuten hinnatkin. On olemassa myös laadukkaanpia kuvatoimistoja, joissa kuvan hinta on korkeampi, mutta myös laatu. On ostajan markkinat,ja ostajan kuvitelmat, mikä kelpaa kuluttajalle. Valitettavasti kuluttajan makua vähätellään ja se näkyy myös markkinoilla. Jotkut jopa elävät noilla tusinakuvillaan.

Kaikkea mahtuu maailmaan, ei siinä sen kummallista ole. Onneksi on joitakin, jotka vielä uskovat laatuun. Minulta meni usko Fiskarsiin, kun kuvittelin ostaneeni kunnolliset puutarhasakset ja tänään kotiin tullessa olivat emännän kädessä hajonneet. Ei pysy ruuvi kiinni pehmeässä materiaalissa. Sain siitä idean uuteen kuvasarjaan. Saas nyt nähdä, mitä siitä syntyy.

Viikon kuvana tuollainen keskivertostokki.

kapa

Edit: Rajaus on tehty blogisivua ajatellen, stokkikuvassa tietenkin väljemmin, jotta asiakas voi rajata ja laitella tekstiä sopivasti.