Elämme taas normaalia aikaa. Hölmöä tuollainen edes takaisin venkuttelu. Vaan ilta se tulee kerrostaloonkin, olkoon sitten aika vaikka mistä.

detalji







Nyt on sitten sarja valmis. Siitä onnittelen itseäni. Sellaisia mikrotason töitä.

Oli kuulemma joku kulttuurifoorumikin ollut kaupungissa. Taiteilijoitakin oli kutsuttu paikalle. Siis ihan oikeita, ymmärsin. Mistähän nuo järjestäjät sen taiteilijalistansa keräävät? Saattaisi nimittäin ruohonjuuritason tekijöilläkin olla sanansa sanottavanaan. Valokuvakeskukseltakaan (jos kulttuurivaikuttajia tästä kaupungissa halutaan) ei tietääkseni ollut ketään kutsuttu, onhan tuo puljumme sentään ainakin kaupungin juhlapuheissa korkealle noteerattu ja kansainvälisestikin huomattu. Aikoinani läänin taidetoimikunnassa vaikuttavana kutsuja sateli pilvin pimein, vaan kun aikani sieltä jätti, niin loppui kutsut kissan ym. ristiäisiin. Siis ammatillinen eli taiteellinen habitukseni ei ollutkaan syntynyt töitteni ja urani kautta, vaan pelkästään olemassaolollani yhdessä instassissa. Ja minä kun luulin, että työlläni olisi ollut merkitystä. Se on vähän sama juttu kuin taiteen tekemisen opetuksessakin. Vuosien kokemusta ei rahalla palkita, vaan kun on paperit taskussa vaikka ilman päivänkään kokemusta sorvin ääressä, niin jopa arvostetaan ja palkkaluokka hilataan vähintään pari pykälää ylöspäin.

Taiteilijaseuran syyskokouskin olisi tänään. Saa emäntä mennä, kun on sillä se hallituskin ensin istuttavana (siis hallituksen kokous). Me jäämme Ellin kanssa viikonlopun viettoon.

Taas illalla töissä. Menee varmaan pitkälle aamuun. Pitää saada verkkonäyttely valmiiksi. Ja vedokset niiistä.

Päivä oli kaikin puolin mukava. Vähäpuheinen olin työmaalla, enimmäkseen sanani olivat ”ei” ja ”ei pure”. Välillä luuttuamista ja ulkona käyntiä. Valokuvakeskuksen talousarviokin saatiin tehtyä (jäi edellisessä kokouksessa pääosin käsittelemättä ajan puutteen vuoksi). Sitten vaan paperit postiin ja peukut pystyyn.

Nyt on aika pyhitety työnteolle.Ovi on kiinni käytävälle, ei kuulu porarien äänet, ei basson jyskeet.
Kuudetta kuvaa työstän. Tauot täytyy pitää. Täytyy saada etäisyyttä, edes hetkeksi. Sitten taas paluu työhön, pientä viilausta. Välitallentaakin pitää muistaa. Haraldkin haluaa kuvat huomiseksi. Täytyy säätää kohdalleen ja polttaa CD:lle.

Tuli kutsu seminaariin.Niissä olen istunut elämäni aikana liiankin kanssa. Aina olen päättänyt, että tämä on viimeinen, mutta sitten taas istun kovalla penkillä pukamia kasvattaen. Ja taas yhtä tyhjän kanssa. Nyt pitäisi mennä seuraavaanlaiseen tilaisuuteen:

”...pureudutaan mm. mikroyrittäjyyteen yleensä ja luovan teollisuuden mikroyrittäjyyteen erityisesti, opitaan mitä kauppa- ja teollisuuministeriö on suunnitellut luovan teollisuuden edistämiseksi”

Voi hyvät hyssykät!

Teinpäs väliaikana ”vanhanaikaisen” kuvan. Nykyisistä ikkunoistamme näkyy kaikenlaista. Kuten tuo traaginen lapsen hylkäys.

Ja sitten takaisin mikroyrittämään saada aikaiseksi luovan teollisuuden mikrotasoista makrotaidetta.

Tampereella tuli käytyä. Autokauppaa kuvaamassa. Päivä siinä vierähti ja saman verran kuvia tehdessä. Ensin oli pilvistä ja kiire kuvata ennen sadetta, vaan ei se tullutkaan, se sade, tuli lähes pilvetön taivas. Ja tietäähän sen mitä ongelmia se taas tuottaa. Syksy ja auringonpaiste, hyi hitto!
Ainoa mahdollisuus on kuvata useampi valotus ja sitten yhdistää kuvat kuvankäsittelyohjelmassa. Aikaa siihen tarvitaan, vaan eihän se näy missään , se työ. Harva näkee siitä lopullisesta kuvasta, mitä se on vaatinut onnistuakseen. Asiantuntija osaa katsoa. Ja kolmen väristä valoa sekä vihertävät ikkunat. Kivaa!

Siispä roskat kainaloon kotinurkista ja työmaalle. Lehtiroskista ei pihalta löytynyt, missä lie pahvilaatikoitten takana. Jos osaatte antaa pienenkään vinkin, missä se laatikko luuraa, niin kiitollisena pokkaan ja kumarran.

Siinä hän on. Puuhatoimen johtaja.
Mitä edestään löytää, sen taaksensa jättää.
Ja me luuttuamme.

Aloitetaanpa kodikkaasti purnauksella:

Muuttaessamme oli pihalle laitettu kolmeksi päiväksi roskalava, jonne muutossa kertyneet jätteet (yllättävän paljon sitä kertyykin) sai laittaa. Pahvilaatikoitahan ne olivat enimmäkseen. Vaan mitä tekivät ihmiset? Sinne ne heitettiin taittelemattomana sillä seurauksella, että lava oli hetkessä täynnä ja pihalle levisi komea pahvilaatikkokokoelma. Nyt on lava jo aikapäivää sitten viety, vaan sama kaaos jatkuu jätekatoksessa. Miten voivat ihmiset olla noin idiootteja? Ei luulisi olevan iso työ taittaa se laatikko levyksi. Lisää työtä jätefirmalle – ja asukkaat maksaa.

Olen aina pitänyt kaupungeissa toreista. Mikä onkaan sen mukavampaa, kuin aamuvarhaisella mennä aistimaan sinne heräävää kaupunkia. Eilen aamutuimaan vein auton huollettavaksi ja kävelin
torin läpi työhuoneelleni. Luulin tulleeni Venäjälle (anteeksi vaan naapurit). Tuon kuvan sitten näpsäsin ihan vain muistoksi aamupäivän hetkestä.

Haraldkin sai veistoksensa pystyyn meidän kulmille. Kuin tilauksesta sain kuvausta varten sopivan ilman. On nyt sitten sekin tuoreeltaan kuvattu.

R. vietiin aamulla korjaamolle. Oli siellä auto odottamassa. Minä jatkoin katsastusasemalle. Läpi meni ja ihme olisikin ollut, jos ei olisi mennyt. On siihen sen verran rahaa uponnut. Vaan mikäs on nyt huristellessa huomenna Tampereelle. Siellä rakennus odottaa kuvaajaansa.

Detalji





Pilkunnussijaksi ovat minua haukkuneet. Sitähän minä joissakin asioissa olen. Kuvia tehdessäni ja keittiön työvälineitä huoltaessani esimerkiksi. Terävä ja asiallinen veitsi ruokaa laittaessa on nautinto. Siitä ei pääse mihinkään.

Muuttaessamme oli keittiön tiskipöydällä lomake, johon piti kirjata löytyneet viat. Kaksi löysin ja olin kuulemma ainoa koko kuusikerroksisessa rakennuksessa (43 asuntoa). Hienosti olivat rakentajat työnsä tehneet tämän perusteella. Toinen vioista koski saunaa. Oli irtoaskelma liian lyhyt tai sitten kaiteet puuttuivat osasta tilaa ja kiuaskin hieman väärässä paikassa. Eilen kävi mies tarkistuskäynnillä ja totesi koeistumalla ja kipuamalla lauteille ja alas, että vaarallista on. Tänään jo heti aamulla kaksi miestä mittaili ja pähkäili ongelmaa. Yhdeksässä asunnossa on kuulemma samanlainen saunajärjestys. Kaikki tullaan korjaamaan. Siihen asti toivoivat erityistä varovaisuutta saunakäytännössä. Piirustusten mukaan oli tehty, syy vieritettiin arkkitehdin harteille. Toivottavasti viesti kantautuu sinne asti. Voisi ottaa sitten opiksi.

Iltapäivän lisäys:
Niin luki lehdykäisessä aamulla, että kulttuuripääkaupunkihankeanomus näyttäisi toteutuvan. Olin siis väärässä. EVVK.
Ei mene läpi, eikä hyödytä ainakaan meitä ruohonjuuritason kulttuurityöläisiä sentin tai millin vertaa. Sanon minä. Riemuitkaa vaan siellä virastoissanne. Silti onnea hankkeelle, kunhan vain ette tee itseänne naurunalaiseksi.

Detalji


Ongelmansa on siinäkin, että huoneita on kolme ja ovet välissä. Eilen olin työhuoneen virkaa tekevässä pikkuhuoneessa ovi kiinni ja emäntä hääräsi omiaan. Mitä lie oli yrittänyt keitellä, nukkumaan oli mennyt kuitenkin ja jättänyt levyn kutoselle. Havahduin oven rakosesta tunkevaan karmean hajuiseen käryyn. Kattila ja keitokset karrella ja olohuone savua täynnä. Saivat uudet Marimekot ikkunalla imaistua aromit sisuksiinsa – ei pitäisi designverhoilla pröystäillä. Heti tuli rangaistus.

Sitä vaan ihmettelen, että mitä virkaa niillä savuhälyttimillä siellä katossa on? Täytyypä tarkastaa, onko rakennuttaja säästänyt paristoissa.

Ei olisi tämmöistä yhden huoneen taloudessa päässyt tapahtumaan. Menin Hourulaan hajua karkuun ja sain tehtyä kaksi uutta kuvaa. Tuossa ohessa detalji siitä toisesta.

(detalji) originaalivedos 34x25 cm


Olen tehnyt viikonlopun aikana neljä uutta kuvaa. Näyttäisi siltä, että päässä vellova tyhjäkäynti on käynyt aikansa loppuun. Pari vielä pitäisi vähintään saada aikaiseksi lähipäivinä, jotta tulisi sarja sopivaan mittaansa.
...

Keittiössä on kaksi samankokoista allasta. Edellisessä oli vain yksi ja sitten sellainen pikkuinen kapea. Kuvittelivat varmaan, ettei käsitiskiä enää nykyihmiselle synny, tai sitten huuhtelu jätetään amerikkalaiseen tapaan tekemättä. Oli niissä kuitenkin kätevä sihtisysteemi, josta sai helposti pullautettua juuresten kuoret roskikseen. Sellaista taas näissä meidän ruotsalaisissa altaissa ei ole. Ei ne osaa kaikkea ne ruotsalaisetkaan. Nyt valuvat kuoret helposti reijästä alas tukkimaan hajulukkoa.
...

Beckerillä piipahdin perjantaina avajaisissa. Ei siellä kauaa oltu, oli emännälläkin niin kiire kotia. Pitää huolta, ettei tule viiniä lipiteltyä liian kanssa. Se kun on aina niin tarkka noissa asioissa. Ja hyvä niin. Ei tule vahinkoja ja tavaratkin pysyvät tallessa.

Että tämmöistä enimmäkseen tyhjänpäivästä tänne kuuluu.

Persiilleen meni meidän talouden elvytyskampanja. Kilpaileva yritys sai eläkeläislahjat tehdäkseen. Kun ei ole tuonne sisälle rakennettu kaikille sopivaa turvallisen tuntuista kuvamaailmaa, niin näinhän siinä sitten käy. Pakolla ei synny vierasta tavaraa. Rehellinen oli kilpailu, että turha siitä enempää itkeä. Persiilleen meni myös alustavasti keskusteltu kuvauskeikka samaiseen laitokseen. Vaan tämmöistähän tämä aina, joskus vaan harmittaa.

Putputti tuo R:n auton pytty sen verran kummallisesti, että piti viedä tohtorille. Sieltä sitten jalkamiestä korjaamolta hakemaan. Oli paikka kuin Kaurismäen elokuvasta, aamusumun keskellä oleva kummitusmaisema. Pitää mennä joku aamu katsomaan, josko saisi pari kuvaa aikaseksi. Nyt odotellessa katselin autonromujen pinnalla helmeileviä kastepisaroita. Hauskoja.

Eilinen päivä meni putkea tuijotellessa ja maailmalla surfatessa (Putkinäkö kehittyy).Taiteilijakontakteja etsiskelin. Lumo on taas vuonna 2007 ja kuratointityöt aloitettu. Illalla pystytin kotistudion ja dokumentoin
A-K:n perintökristallit. Eihän niitä paljoa ollut, mutta onhan nyt kuvat niistäkin. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka naapurin nosturi kaatuisi päälle. Saisihan ainakin vakuutuksesta rahat pois.

Vaan nyt loppu tämä ruikutus. Sibbe-vainaakin tykkäsi istustua pankkimiesten kanssa, kun eivät aina puhuneet rahasta. Missähän kuppilassa ne tapaavat istuskella?

Hymähdän.
Itselleni.
Voisinko muuta?

Voi meitä onnettomia, mitä ollaankaan tehty! Vaan ei ole ”Rantojen miehen” syytä untansa menettää (katso edellisen päivän kommentti). Kyllä me pärjätään. Muutetaan sitten, jos ahistaa. Isot sienet kasvaa kohisten ympärille, vaan isot myös jää raot rakennusten väliin, että kai sitä kuudennesta/ylimmästä kerroksesta vielä jotakin näkyy. Enemmän ainakin, kuin edellisestä. Ja on nyt kolme huonettakin keittiön lisäksi. Edellisessä ei ollut kuin yksi, eikä ovea ollut kuin ulos ja vessaan. Yritä siinä sitten mennä karkuun murjottamaan maailman ja emännän eiku elämän pahuutta. Lumitöitäkään ei tarvitse tehdä eikä ainaista remonttia persaukisena. Jotta eiköhän tässä kuitenkin pärjätä.

Autoon saivat sitten jarrut taaksekin. Olivat jotkut tapit vaihtaneet asennuksessa puolta ja siitä tuo vika. Kuuluisihan kai tuommoisen remontin päälle jonkunlainen koeajokin tehdä, vaan kiirettä kun on niin ”unohdetaan” se, pääasia, että laskutus pelaa. Taisi olla viimeinen kerta, kun täkäläisessä Pösön merkkikorjaamossa asioin. Nyt jouduin viikon verran odottelemaan tuon vahingon korjaamista. Siinä eilen ennen korjauksen valmistumista olikin aikaa käyskennellä metsässä ja sitten ihailla pihamaalla ja hallitiloissa uudenkiiltäviä menopelejä. Vaan eipä ole niitten rattiin meikäläisellä asiaa, katsotaan sitten neljän vuoden kuluttua, kun nykyinen koppero on maksettu. Ovat ne silloin jo sen verran vanhoja, että voisi vaihto kiinnostaa. Ja uusi velka.

Sitä muuten tulee puolijarrullisella vehkeellä helposti tuollaista jälkeä kuin tuossa punaisessa kuvassa, toivotaan kuitenkin, että jarrut on kaikilla kunnossa ja pysytään tuolla sinisellä linjalla.

Loppuu tuo Valokuvataiteilijoiden liiton myyntitilaisuuskin Kaapelilla. Vaan vielä ehtii ostoksille. Beckeriin vien joitakin uusia, voi sieltäkin ostaa – ja lainata pientä maksua vastaan. Kiitos kaunis näin etukäteen.

Hyvää viikonlopun alkua kaikille ja eläkää ihmisiksi. Minäkin yritän.

Kyllä on ihmisen hyvä olla, kun näkee maisemia. Meillä on ikkunat kolmeen suuntaan eikä vielä ole silmä väsynyt katselemaan. Alhaalla hiekkalaatikollakin leikki alkaa aamuseitsemältä. On niillä värikkäät autot ja nosturit. Ja kypärät. Kypärää ei meillä ollut omalla hiekkalaatikollamme - silloin joskus - mätspoksit riittivät.

Potsdamin näyttely on sitten poikinut jatkoa. Pitäisi kai viedä synnyinsijoilleen näytille. Klaus tuo sitten vastaavan Jyväskylä-pläjäyksensä tänne. Kunhan nyt saan asiasta virallisempaa tietoa, niin sitten on aloitettava muutostyöt. Jospa saisin tehtyä tuonkin homman alkuperäisen suunnitelman mukaisesti ja kunnolla. Täällähän se tyssäsi ala-arvoiseen näyttelypaikkaan.

Sanokaa minun sanoneen, Jyväskylä tulee vetäytymään kulttuuripääkaupunkihankkeesta. Irvokastahan sitä olisi kilpaan lähteä näillä olemattomilla resursseilla.

Ja sitten auto uudestaan huoltoon. Jospa ne saisivat laitettua sinne taakse jarrut, jotka viikko sitten onnistuivat poistamaan.

Hei nyt te ukkoset siellä! Kipin kapin hakemaan talletettavaa sinne
varastoonne. Saatte ihan ilmaiseksi. Olemme sen verran kulttuuriystävällisiä.
Jos vielä sen museonne aukioloajat ilmoittaisitte ja sijainnin niin
olisimme tosi onnellisia, sillä säälihän noita on tunkiollekaaan viedä.
Paljonko on muuten sisäänpääsymaksu, sillä täytyyhän museolla olla tulojakin,
ei kai sitä avustusta muuten. Näin on ainakin muitten kohdalla.

Avataan päivä:

”Opinions are like assholes.
Everybody has one.”

Tuntematon ajattelija

Printteri sahaa ööääööää. Aamulla aloitin puoli viiden maissa. Iltapäivä rahaseminaarissa. Siitä nyt en uskalla sen enempää, etten taas närkästytä jotain herkkähipiäistä. Sen verran vain, että valtion, kunnan ja läänien taidetoimikuntien ja K-S liitonkin ihmiset rohkaisivat ja neuvoivat apurahoja anomaan. Siitä vaan kaikki kynnelle kykenevät! Jospa se arpa sinne teillekin joskus osuisi. Elämää suurempia pitää anomusten olla, näin meitä neuvottiin.

Muutto on sitten tehty. Siitähän tuo parin seinän päässä oleva kärttyisä (johtuu osin muuttostressistä, siis meidän molempien) tyttönen ansiokkaasti omilla sivuillaan kirjoittikin.Vielä on osa pahvilaatikoista työhuoneen käytävillä, vaan kyllä ne siitä ajan kanssa paikkansa löytävät. Pitkämielisyyttä oi kollegat!

Lauantaiaamuna soi ovikello ja ihminen pahvilaatikon kanssa tarjosi tavaraa. Oli siinä A-K:n tärkeät paperit. Sunnuntaina palautui sitten ilmoituksen seurauksena kuksa ja muut tilpehöörit. Aalto-jakkaratkin löysivät vihdoin oikeaan kotiin. Siis kaikki hyvin, ainakin tavaran puolesta. Pienillä sotkuilla tuosta perjantain hullunmyllystä sittenkin selvittiin. Ottaen huomioon se koko kuusikerroksisen talon yhtäaikainen muutto.

Tänään on pitkän päivän aika. Yölle asti töitä, kunnes väsymys hiipii ja lannistaa. Pitäisi yksi pikku projekti saada päätökseen. Pää puhisee, kun on pakko punnertaa. En ole koskaan pitänyt lyhyen ajan
pakkopullasta, vaivaamalla ja nostatuksella tulee parempaa.

Vaan on poikasen pakko yrittää. Sitähän tuolla seminaarissakin kehoittivat.